Helsingin Seurasaaressa oleili 6.12.2009-13.1.2010 isolepinkäinen, jonka pukutuntomerkit viittasivat siperialaiseen sibiricus-alalajiin. Moni bongari kävi katsomassa tätä päällisin puolin tavallisesta isolepinkäisestä poikkeavaa lintua, joka joidenkin taksonomioiden mukaan kuuluu taigaisolepinkäisen (Lanius borealis) alle, eikä isolepinkäisen. Euroopasta sibiricus-alalajista on toistaiseksi vain yksi DNA:n avulla varmistettu havainto, Norjasta marraskuulta 1881. RK tutki alalajin määrityskriteerejä monta vuotta, mm. ulkomaisten museonäytteiden kautta. Tehtyjen tutkimusten perusteella sibiricus/borealis-tyyppiset linnut kyllä keskimäärin eroavat ulkonäöltään nimialalajin isolepinkäisestä, mutta erot ovat niin pieniä, että yksittäisten lintujen määrittäminen harvinaisuutena Länsi-Euroopassa ei nykykäsityksen mukaan ole mahdollista ilman DNA-näytettä. Aleksi Lehikoisen aiheesta kirjoittama määritysartikkeli ilmestyi Linnut-lehdessä 3/2018. Seurasaaren lepinkäistä tarkkailleet harrastajat huomasivat, että lintu pudotti oksennuspallon. Olavi Kemppainen oli perillä DNA-analyysin mahdollisuudesta ja toimitti oksennuspallon RK:lle. Näytteestä lähetettiin sittemmin analysoitavaksi osia kahteen eri otteeseen ja eri yliopistoon, mutta tuloksia ei saatu. DNA:n eristäminen oksennuspallosta ei ole suoraviivaista muun muassa siksi, että tarkasteltavan yksilön DNA:ta on oksennuspallossa jo lähtökohtaisesti vähän ja lisäksi mm. ruoansulatuskanavan entsyymit ja bakteerit voivat hajottaa DNA:ta. RK päätti testauttaa Seurasaaren linnun näytteen vielä kertaalleen, kun se kuuli, että Uppsalan yliopistossa oli optimoitu molekyylimenetelmiä juuri vastaavanlaiseen analyysiin. Taustalla oli Ruotsin Öölannissa 2017 havaittu isolepinkäinen, joka niin ikään näytti sibiricus-alalajin edustajalta. Kyseiseltä yksilöltä onnistuttiin eristämään DNA:ta sekä ulostenäytteestä että oksennuspallosta. Analyysin mukaan kyseisen yksilön DNA-profiili tosin sopi excubitor-isolepinkäiseen. Joka tapauksessa Uppsalassa tuntui nyt olevan paras osaaminen tämän kyseisen ongelman selvittämiseen ja osa Seurasaaren linnun näytteestä lähetettiin sinne. DNA:n eristys onnistui kuin onnistuikin ja analyysin mukaan Seurasaaren linnun mitokondrio-DNA sopii sibiricus-alalajiin. RK ottaa tämän tiedon myötä havainnon uudelleen käsittelyyn tulevissa kokouksissaan. Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että DNA ei ole välttämättä niin ehdoton tuntomerkki kuin yleisesti ajatellaan. Yleisimmin käytetty mitokondriaalinen DNA ei esimerkiksi sulje pois risteymiä tai vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Seurasaaren lepinkäisen tapauksessa excubitor, sibiricus ja borealis eroavat toisistaan vain kolmen nukleotidin osalta nyt analysoidulla geenialueella. Epävarmuuksistaan huolimatta mitokondrio-DNA:n on kuitenkin katsottu monissa tapauksissa antavan riittävästi tukea pukutuntomerkkien perusteella tehdylle määritykselle, jotta julkaisukriteerit täyttyvät. Yksi esimerkki on sepeltaskun stejnegeri-alalaji, jonka osalta Euroopassa on ainakin toistaiseksi valittu sellainen käytäntö, että mitokondrio-DNA puoltaa julkaisemista stejnegerinä, vaikka se ei tosiasiassa sulje pois mahdollisen vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Bongariliiton hallitus myönsi apurahan, jolla tutkimus rahoitettiin täysimääräisesti. RK kiittää Bongariliittoa ja KemOlia, joka valveutuneena oivalsi kerätä aikoinaan linnun oksennuspallon talteen DNA-näytettä varten. RK:n Facebook-sivulla juttu kokonaisuudessaan kuvan kera.