Tornien taisto jo 24. kerran

06/05/2017

BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin 6.5.2017 24. kerran. Tapahtumaan osallistuttiin yli 320 lintutornissa ympäri maan, ja torneissa kävi yli 2 500 ihmistä.   Lintuja havainnoitiin vaihtelevissa oloissa. Suurimmassa osassa maata vallitsi aurinkoinen sää, mutta paikoin pohjoistuuli viilensi tunnelmaa. Pohjois-Suomessa on vielä runsaasti lunta, ja esimerkiksi Kuusamossa tapahtumaa ei ole koskaan käyty yhtä talvisissa tunnelmissa. Tapahtuman aikana kello 5-13 torneista havaittiin kaikkiaan noin 200 lajia, mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Erityisesti hyönteissyöjiä on saapunut tavanomaista vähemmän, mikä näkyi tornien tuloksissa. Siitä huolimatta tervapääsky havaittiin yli kymmenessä tornissa. Eniten lajeja (107) havaittiin Porin Leveäkarissa ja Virolahden Kellovuorella. Vähintään sata lajia havaittiin myös viidestä muusta tornista Helsingissä, Kristiinankaupungissa, Pyhäjoella ja Virolahdella. Sisämaassa eniten lajeja (99) havaittiin Parikkalan Siikalahdella. Lapissa eniten lajeja (43) havaittiin Ylitornion Portimojärvellä. Kuusamon kolmessa tornissa käytiin jännittävä keskinäinen kisa: kussakin tornissa havaittiin 30-32 lajia. Päivän harvinaisin lintu, muuttava lumihanhi, nähtiin Virolahden Kellovuorelta. Monessa paikassa nähtyjä pikkuharvinaisuuksia olivat muun muassa arosuo- ja haarahaukka sekä jalohaikara. Tornikisaa käytiin tänään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Ruotsissa seutsemännen kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistui noin 70 tornia, ja eniten lajeja (107) havaittiin Öölannin Ottenbyssä. Tanskassa tornikisa järjestettiin kolmannen kerran. Tornien taisto järjestetään vuosittain toukokuun alussa. Tapahtumassa pyritään havaitsemaan pelkästään lintutornissa havainnoiden mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla tehdään lintuharrastusta tunnetuksi ja osallistumismaksuilla kerätään tänä vuonna varoja äärimmäisen uhanalaisen heinäkurpan suojeluun.

(Lähde: BirdLife Suomi) (6.5.2017/KuhPe)