Leveäpyrstökihuilla syyskuinen huippuesiintyminen

24/09/2014

23. ja 24.9. Suomessa on nähty kovien pohjoistuulien saattelemana hurja määrä muuttavia leveäpyrstökihuja. Eniten lintuja on muuttanut Itä-Suomessa – mm. Joensuussa, Kontiolahdella sekä Kuopiossa, mutta myös Päijänteellä ja etelärannikolla. Myös Norjassa, Gamvikissa, Slettnesissä on ynnätty ennätyksellistä lepymuuttoa viime päivinä. Viikonloppuna 28.-29.9. meno muuttui entistä hurjemmaksi; muun muassa Päijänteellä, Asikkalan Asikkalanselällä pyöri parhaimmillaan 11 nuorta leveäpyrstökihua ja Kuhmoisten Tehinselällä 6 lintua 

(Lähde: Lintutiedotus ja Tiira) (24.9.2014/KuhPe, muokattu 29.9.)