Bongariliiton hallitus järjestäytyi 25. – 26.1.2020

26/01/2020

Bongariliiton hallitus on järjestäytynyt, ja toimielinten jäsenet on valittu. Bongariliitto ry.:n hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin Hangon Tvärminnessä 25. – 26.1.2020 puheenjohtaja Matias Castrénin päättäväisellä johdolla. Lauantaina ehdittiin myös etsiä Hangossa näyttäytynyttä sibiricus/borealis –alalajin tai lajin isolepinkäistä tai jotain sen kaltaista, jotta pääsisimme sopivaan bongaritunnelmaan. TOIMIKUNNAT JA TOIMIHENKILÖT 2020 Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kalle Larsson, sihteeriksi Sebastian Andrejeff, ja jäsensihteeriksi Ina Tirri. Taloudenhoitajana toimii Markus Lampinen. Kokouksessa käytiin läpi erityisesti toimikuntien vastuualueita ja tehtäviä. Toimikunnat suunnittelivat vuoden 2020 tavoitteita ja toimenkuviaan. Tavoiteena on, että toimikunnilla olisi selkeät vastuualueet sekä  tehtävät. Lintutiedotuksen johtoryhmän vastaavaksi nimettiin Janne Aalto. Muiksi jäseniksi valittiin Matias CastrénPetteri MäkeläSami Tuomela ja Antti Peuna. Työvaliokunnan (TVK) sihteerinä toimii tällä hetkellä hallituksen jäsen Jari Laitasalo. Varsinainen kokoonpano päätetään maaliskuun kokouksessa. Ohjelmatoimikuntaa luotsaa varmalla otteella Sebastian Andrejeff. Toiseksi jäseneksi valittiin Ossi Nokelainen. Entiset Pinna- ja Pinnari-toimikunnat yhdistettiin yhdeksi Pinnatoimikunnaksi, ja pinnavastaavaksi valittiin Heikki Vasamies. Muina jäseninä ovat Yrjö KlingeSami TuomelaMarkku SantamaaJanne Aalto sekä Juha Kettunen. Tiedotustoiminnassa luotiin tiedotus- ja vuosikirjatoimikunta. Tiedotusvastaavana toimii Janne Koskinen ja vuosikirjan päätoimittajana Petri Kuhno. Muina jäseninä toimivat Antti PeunaPetteri MäkeläPekka Toikka ja Sebastian Andrejeff. MUITA ASIOITA Vuonna 2020 pyrimme vähentämään paperilaskutuksen osuutta yhdistyksemme vuosimenoista. Paperilaskutus aiheutti vuonna 2019 yllättävän suuria kulueriä, ja tutkimmekin, miten voisimme laskea tätä kuluerää esimerkiksi sähköisellä laskutuksella. Tämä säästynyt raha voidaan käyttää muuhun bongareita tukevaan toimintaan. Kevätkokous pidetään Lahdessa BirdLife Suomen edustajiston kokouksen yhteydessä 21.3.2020 klo 17-18, ja syyskokous Helsingissä 12.12.2020. Syyskokoukseen suunnitellaan pidettäväksi myös pikkujoulutapahtuma ja jonkinlaista ohjelmaa. Ahvenanmaan pinnaralli on 4.4.2020. Kaikki sinne löytämään vaikkapa nokivaris tai haahka. Jäsenluettelo sekä vanhat lintutiedotusdatat on myös päivitetty. Näitä tarkastellakseen tulee kirjautua sisään Bongariliiton sivuille. BirdLife ylläpitää Bongariliiton jäsenluetteloa. Käykää päivittämässä osoitemuutokset osoitteessa https://rekisteri.birdlife.fi/Lomakkeet/osoitteenmuutos Bongariliitto kiittää kaikkia vapaaehtoisia, tehtäviin ilmoittautuneita ja edellisiä vastuuhenkilöitä suuresta työstä, jonka he ovat yhdistyksemme eteen kaikkina näinä vuosina tehneet. Tästä on hyvä jatkaa raririkkaaseen vuoteen 2020!

-