Bongariliitto ry:n hallitus

11/06/2019

Bongariliitto muistuttaa jäseniään lintujen pesimärauhan turvaamisesta. Erityisesti lintujen pesimäaikaan touko-heinäkuussa bongarin tulee noudattaa erityistä varovaisuutta luonnossa liikkuessaan ja harvinaisuuksia bongatessaan. Esimerkiksi lintujen pesimäluodoille nouseminen ja rantaniityillä liikkuminen on pesimäkaudella lähtökohtaisesti kielletty jo luonnonsuojelulain nojalla, koska tälläinen toiminta häiritsee lintujen pesintöjä. Erityisesti suurta mielenkiintoa aiheuttavien harvinaisuuksien bongaustilanteissa pitää olla tavallistakin varovaisempi ja ottaa huomioon niin kanssaharrastajat, luonto, paikalliset asukkaat ja muut sidosryhmät, sekä tietenkin itse bongauksen kohde. Bongariliitto kehottaa jäsenistöään tutustumaan tai kertaamaan BirdLife Suomen mainion ”Havainnoi huomaavaisesti” -ohjeistuksen. Sitä noudattamalla maastossa liikkuminen sujuu luontoa häiritsemättä.

11.6.2019/Bongariliiton hallitus