Oriveden sepeltaskun alalaji varmistui

24/02/2014

31.10-26.11.2013 Orivedellä viihtynyt sepeltasku on DNA-tutkimuksissa varmistunut stejnegeri-alalajin edustajaksi. Martin Stervanderin Lundin yliopistossa tekemät tutkimukset ovat varmistaneet, että lintu on stejnegeri. Tutkimuksesta ei vielä ole tarkempaa tietoa ja osa näytteistä on työn alla. Toistaiseksi koko stejnegeri-tietämys tuntuu perustuvan siihen yhteen filogeneettiseen tutkimukseen (Zink ym.), jonka mukaan stejnegeri olisi eriytynyt muista WP:n ja saarten pensastaskuista jo kauan ennen kuin nämä muut taskut eriytyivät toisistaan. Alalajin määrittämisestä on valmisteilla juttu kiinalaiseen aineistoon perustuen. Tieto on tuore, eikä RK ole vielä käsitellyt havaintoa. Bongariliiton Uutiset seuraa tilannetta. Kyseessä on vasta WP:n toinen ja Suomen ensimmäinen havainto tästä itäisestä taksonista. Lisää juttua taskusta himopointsaaja-blogissa, ja Hollannissa tavatusta linnusta birdingfrontiers.com.

(Kuva: Jani Vastamäki) (24.2.2014/kuhpe)