Uutiskategoria: 2019

Kovaa sirkkua pukkaa

27/04/2019

Pasi Kaunisto kuvasi komeat kuvat Säkylän Katismaalla 27.4. aamulla Suomen viidennestä ruostekurkkusirkusta (Emberiza caesia). Tätä kirjoitettaessa lintua ei ole löytynyt uudelleen. Tämän viikon sirkkubongaukset eivät mene ihan putkeen, ainakaan nyt toistaiseksi. Edelleisestä ruostekurkkusirkusta on kulunut12 vuotta: 14.5.2007 Lohtajan Ohtakarilla. Sitä aiemmat olivat 8.5.2007 Ahvenanmaan Kökarissa, 30.9.1990 Kotkan Hovinsaaressa ja se eka 19.5.1981 Lieksassa. Caesia oli PLY:lle uusi laji, järjestyksessään 377

Bongari-vuosikirjojen digitointiprojekti

26/04/2019

oivomme, että käyt täyttämässä luvan uudelleenjulkaisuun osoitteessa http://www.birdlife.fi/bongari-julkaisulupa.
BirdLifen toimisto tarjoaa ilmaista apua jäsenlehtien digitointiin, ja Bongariliiton hallitus päätti tarttua mahdollisuuteen. Erinäisitä syistä johtuen Bongariliitolla ei ole arkistoissaan täydellistä kokoelmaa, jonka voisi lähettää BirdLifen toimistolle.
Hallitus siis kysyykin, että onko sinulla Bongari-vuosikirjojen täydellinen kokoelma, jonka olet valmis lahjoittamaan digitointiprojektiin?
Jujuna on se, että digitoitava lehti pitää ”uhrata”. Vuosikirjasta pitää leikkauttaa lehtien takareuna pois, toisin sanoen liimasidonta leikataan pois, tai sidontaniittien poiston jälkeen takareuna leikataan auki. Näin ollen niistä tehdään irtolehtisiä, jotta lehdet voidaan ajaa skannerin syöttölaitteen läpi.
Täydellisen kokoelman lahjoitus olisi kaikkein helpoin ratkaisu projektiin. Saataisiin samalla kaikki lehdet toimitettua Annankadulle Helsinkiin, BirdLifen toimistoon. Jos tätä ei saada toteutettua, alamme kerätä kokoelmaa pienemmissä osissa. Tällöin lähetämme uuden kyselyn, ja jos omistat ylimääräisiä kappaleita vuosikirjoista, niin pyydämme sen uhrattavaksi.
Lehtiä ei ole tarkoitus viedä digitoituna sellaisenaan lehtiportaaliin, vaan että digitoidusta tiedostosta irrotetaan artikkelit, ja ne viedään kukin erikseen sähköiseen arkistoon. Esimerkiksi vanhoja puhelinnumeroita ja osoiteluetteloita ei ole tarkoituksenmukaista julkaista sellaiseen sähköiseen arkistoon.
Tulemme lähettämään jäsenistölle ja kaikille lehden tekoon osallistuneille myöhemmin julkaisulupapyynnön, kuten Linnut-lehtikin pyysi viime vuoden loppupuolella.
Ota yhteyttä sihteeri(at)bongariliitto.fi
Linkki BirdLifen lintulehtiportaaliin.

Suomen neljäs valkokurkkusirkku tuli taloon

25/04/2019

Tiiraan ilmestyi 25.4. valkokurkkusirkku Suomussalmen Nurmelan talolta. Tai talosta; lintu oli hypellyt avonaisesta ovesta sisälle olkkariin pariinkin otteeseen. Tuommoinen havainto Tiirassa aiheuttaa tietysti epäuskoisia tunteita, mutta kajaanilainen Hannu Rönkkö sai havainnoija Heljä Vähämaan ottamat kuvat jakoon ja valkokurkkusirkkuhan se siinä istui kuistin kaiteella! Kyseessä on Suomen neljäs havainto. Aiemmat ovat edelliseltä vuosituhannelta: Lågsi 29.5.1999, Inkoo 2.6.1972 ja eka Kotkan satama 23.6.1967.

Säpissä kyhmypilkkasiipi

22/04/2019

Eurajoen Luvian Säpin miehittäjäporukkaa hemmoteltiin 22.4., kun Prakalan ohitti suomen viides kyhmypilkkasiipi noin 30 mustalinnun parvessa aamulla. Voitaneen puhua melkoisen hyvästä tuurista, että kyhmypilkkasiipi meni hienosti ja läheltä; käynnissä oli ennätyksellinen mustalintumuutto, noin 30000 muuttavaa ynnättiin. Kuvassa onnekkaat staijarit Petteri Mäkelä, Tomas Swahn, Sebastian Andrejeff ja Ari Pitkälä 

Ruotsin ensimmäinen amerikantaivaanvuohi

15/04/2019

Ruotsin Tierpissä kuvattiin ja äänitettiin soidintava amerikantaivaanvuohi (Gallinago delicata) 14.4.2019. Kyseessä on Ruotsin ensimmäinen havainto. Kaikki muistavat tapauksen Keski-Suomen Laukaan amerikanpässi, joka piti soidintaan kolmena vuonna perättäin 2008-2010, mutta tunnistettiin vasta kolmantena keväänä! Ruotsin linnun äänite löytyy Xeno-cantosta.

Ahvenanmaan pinnaralliin 6.4.2019

06/04/2019

Bongariliitto kutsuu kaikki kynnelle kykenevät perinteiseen Ahvenanmaan Pinnaralliin 6.4.2019. Ilmoittautumiset 20.3. mennessä allekirjoittaneelle sähköpostitse: [email protected]. Ilmoittautuessa kerro: i) joukkueen nimi ja jäsenet, ii) yövyttekö Solhemissa, iii) saavutteko aamu- vai iltalaivalla, ja iv) onko rallimaksu maksettu. Muistakaa mainita myös mahdollisesta erityisruokavaliosta. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee suorittaa maksu Bongariliiton tilille: FI51 5711 5840 0185 41. Viestikenttään Ahvenanmaan Ralli ja joukkueen jäsenet – vain yksi maksu joukkuetta kohti! Mikäli ette aio yöpyä Solhemissa, maksua ei tarvitse suorittaa. Rallin hinta on Solhemissa yöpyjiltä 93€/hlö, mikä sisältää: 2 yöpymistä (5.-7.4.) kaksi aamiaista klo 05:15-07:15 päivällisen 6.4. klo 18:30 saunan 6.4. klo 21:00. Illalliselle ruokajuomat + rymyjuomat saa ostaa paikan päältä, Solhemillä on täydet anniskeluoikeudet. Tämä tarkoittaa myös että ruokapuolelle ei saa viedä omia alkoholijuomia! Jos haluaa tulla/lähteä aikaisemmin/myöhemmin niin yhteydenotto suoraan Solhemiin: [email protected]. Jos välttämättä haluaa yhden hengen huoneen niin lisämaksu 12 €/yö, onnistuu mahdollisuuksien ja vapaana olevien huoneiden mukaan. Rallissa noudatetaan normaaleja rallisääntöjä (ei atrappeja, >50% joukkueen jäsenistä tulee havaita yksilö, josta laji otetaan jne.), sillä poikkeuksella, että kaikki ilmoitusvelvollisuuden ja ilmoitettavaksi suositeltavat lajit tulee ilmoittaa Lintutiedotukseen viipymättä – koskee siis myös vuodenaikaisharvinaisuuksia. Ralliaika on 6.4.19 klo 6.00-18.00. Purku Solhemissa klo 19.30-21.00.

Partavillien tripla Ahvenanmaalla

06/04/2019

Perinteinen Ahvenanmaan pinnakisa 2019 rallattiin 6.4. ihanteellisessa keväisessä retkisäässä. Sää oli puolipilvinen, lämpötila noin +9 C-astetta ja kaakonpuolinen tuuli puhalsi mereltä. Meri oli täysin vapaa jäästä ja myös lähes kaikki sisälahdet olivat sulia. Lunta maassa ei ollut juuri ollenkaan.   Ralli tarjosi mitä parhainta retkitunnelmaa, jännittäviä hetkiä ja mielenkiintoista lajistoa. Vaikka muutto oli varsin verkkaista, lajisto oli monipuolista. Aamun meristaijissa muuttava 2-kv pikkukajava säväytti Eckerön Styrsingsuddenilla. Lisäksi mielenkiintoisimpiin lajeihin kuuluivat Finströmin Emkarbyn pikkujoutsen, Jomalan Hammaruddan mustaleppälintu sekä Saltvikin Hagan upea arosuohaukka. Tuuli kuitenkin haittasi pöllöjen kuuntelua ja vain varpus- ja helmipöllö havaittiin.   Yhteensä rallissa havaittiin 124 lajia. Voitto meni kolmatta kertaa peräkkäin Keski-Suomeen joukkueelle Partavillit (Ossi Nokelainen, Matti Häkkilä, Teemu Fors ja Aki Aintila) lajimäärällä 112. Lopputulokset: 1. Partavillit 112, 2. Eagle Eye 89, 3. Porvoon mitalla 84, 4. Kniporna 81.   Rallitoimikunta kiittää osallistujia ja toivoo ensi kerralle runsasta osanottoa. Partavillit teki hattutempun. Ässiäkin kertyi, mm. Rissa.

Mustapäätaskuja ja muita kevään merkkejä

05/04/2019

Viikon sisällä on havaittu Suomessa peräti viisi mustapäätaskua. 31.3. alkaen Kruunupyyn Bråtössä, 2.4. Lågsilla, 3.4. alkaen Uudenkaupungin Kasarminlahdella ja 5.4. kahdessa paikassa, Karstulan Humpissa sekä Kemin vanhalla lumenkaatopaikalla. Muita lähipäivien pikkukivoja ovat olleet Sastamalassa-Valkeakoskella-Salossa-Loimaalla-jne pyörineet varhaiset punakaulahanhet, Lohjan amerikantavi sekä aikainen kattohaikara Kirkkonummella ja Inkoossa 3.4. ja Jyväskylässä 5.4.

(3.2.2019/andse)

09/03/2019

Bongariliitto ry kutsuu jäsenet lauantaina 09.03.2019 klo 16.00 sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään
Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, Sali 104, Helsinki.
Bongariliiton sääntömääräinen kevätkokous, alkaen klo 16.00 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto 6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. Päätetään Lintutiedotuksen mahdollisen yli- tai alijäämän käytöstä 8. Muut esille tulevat asiat 9. Kokouksen päättäminen
Esitelmä kokouksen jälkeen:
José Luis Copete – Iberian Peninsula and Morocco: The local Reed Warblers
ambiguus and Flycatchers iberiae vs speculigera. Their taxonomy and identification.
Jatkot Mannerheimintie 12 Iguanassa TERVETULOA !

Kevätkokouksen esitelmöitsijä / Presentator for the spring meeting, 9.3.2019 Helsinki Kirkkokatu 6, Sali 104

09/03/2019

In English below José Luis Copete aloitti lintuharrastuksensa vuonna 1981 vasta 12-vuotiaana ja oli mukana lintuverkoilla jo ennen kuin omisti ensimmäisiä kiikareitaan. 1990-luvun alussa hän aloitti työt Barcelonan Luonnontieteellisessä Keskusmuseossa vihervarpusten ja keltahemppojen tutkimuksen parissa. 2002 José Luis jätti yliopistotyöt siirtyäkseen HBW-projektin (Handbook of the Birds of the World) pariin. Siellä hän on ollut mukana mm. HBW Books -projektissa, HBW-Alive -nettisivujen luomisessa, HBW:n lajiluetteloiden parissa sekä HMW-sarjan (Handbook of the Mammals of the World) toimittajana. Hän on toiminut Espanjan Rariteettikomitean puheenjohtajana 2014-2015 ja ollut mukana perustamassa monelle tuttua Reservoir Birds -sivustoa (https://www.reservoirbirds.com).   Viime vuosina hänen tutkimuksensa ovat kohdistuneet taksonomiaan sekä systematiikkaan, ja hän on työskennellyt mm. törmä- ja aasiantörmäpääskyn sekä Strix-suvun pöllöjen (Strix hadoramin kuvaaminen omaksi lajikseen vuonna 2015) tutkimuksen parissa. Iberian niemimaan ja sen lähialueen linnuista José Luis tutkii mm. rytikerttusta ja sen lähitaksoneita sekä atlaksen- ja ’iberiankirjosieppoja’ (F.h. ’iberiae’). Jonon jatkeeksi voidaan lisätä vielä työt peltosirkun ja mustapääkertun muuton ekologian sekä Phylloscopidae-suvun tutkimuksen parissa.   Copete on myös toiminut Handbook of the Western Palearctic Birds -kaksoisteoksen määrityskonsulttina ja toimitusapulaisena. Nykyään hän yhdistää työnsä Lynx Editionilla edellä mainittuihin projekteihin ja pyörittää omaa lintumatkailuun keskittynyttä yritystään Icaro Birding Experienceä (birdingicaro.com/en). Lisäksi José Luis on ollut mukana kaikille tutun Alula-lehden toimituksessa asiantuntijana.   Matkailu WP:n alueella ja sen ulkopuolella on Copetelle lähellä sydäntä. Tutkimusprojektit ovat suuntautuneet mm. Peruun, Marokkoon, Mauritaniaan ja Turkkiin. Suomessakin hän on työskennellyt kiljuhanhien parissa vuonna 1999. Kiljukashommissa on pari kevättä vierähtänyt myös Virossa sekä yksi Kazakstanissa Petro Pynnösen ja muiden suomalaisten kollegojen seurassa.   Copete on käynyt suomessa useita kertoja, mutta harmikseen kertoo vielä mm. hiiripöllön puuttuvan eliksistä! www.reservoirbirds.com birdingicaro.com/en In English: José Luis Copete began as a ringer in 1981 at the age of 12 years. Before having bins, he already was handling birds. He collaborated with the Museum of Zoology of Barcelona during the early 90s, when working on behavioural ecology of Siskins and Serins, while at the same time was focusing on field and in the hand identification of passerines. In 2002 he left the university, where he was working, to enter on the HBW project. He has been working on HBW books, the digital HBW-Alive, the two volumes of the HBW Checklist, and the HMW series as editor, combining this with research projects and identification papers. He was chairman of the Spanish RC during 2014-2015. He’s also one of the founding members of the Spanish website Reservoir Birds (https://www.reservoirbirds.com). Last years his research interests were focused on taxonomy and systematics, having been involved in research about Sand and Pale Sand Martins, Strix owls (describing Strix hadorami in Zootaxa in 2015), Eurasian Reed Warblers and related taxa, Atlas and Iberian Pied Flycatchers, and the Phylloscopidae family. Also participating on research about ecology of migration in some species like Ortolan Bunting, Blackcap, and others. He was also an identification consultant and editorial assistant for the recent Handbook of Western Palearctic Birds, Volumes I & II. Nowadays he combines his regular job as editor for Lynx Edicions on the mentioned projects, as well running his own birding company Icaro Birding Experience (birdingicaro.com/en). He has been travelling extensively around the WP, as well as on other continents, sometimes for plain birding, other times under research projects, like sampling trips to Peru, Morocco, Mauritania or Turkey. He has a Finnish connection from 1999, when he participated on the Lesser White-fronted Geese conservation project, two springs in Estonia and one in Kazakhstan, together with Petro Pynnönen and other Finnish colleagues. He was also involved in the editorial committe of the former Finnish magazine Alula. He has visited Finland many times, but he’s still missing Hawk Owl! www.reservoirbirds.com birdingicaro.com/en