Uutiskategoria: 2023

Bongariliiton syyskokous ja BirdLifen 50-vuotisjuhlatapahtuma 9.12.2023

11/08/2023

Bongariliiton sääntömääräinen syyskokous pidetään 9.12.2023 klo 15 Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki).
Klo 16 alkaen esitelmistä vastaavat Per Alström ja Petteri Mäkelä.
Paikan päällä on luvassa myös muuta ohjelmaa. Esitelmiä pääsee seuraamaan etäyhteyksillä.
Jatkot klo 19 alkaen Iguanan kellarissa (Mannerheimintie 12, Helsinki).

Ruskosuula ajautui Ruotsiin

08/08/2023

Eilen 7.8. Helsingin vesillä kuvattu ruskosuula (Sula leucogaster) painui risteilijän mukana Ruotsin puolelle 8.8., eikä kukaan suomalaisbongari lajia lopulta onnistunut näkemään. Kovan tuulen ja merenkäynnin takia kukaan ei todennäköisesti edes harkinnut yrittämistä. BB löytyi Ruotsin puolella Silja Serenaden kannelta, josta saatiin kuva edellispäivänä myös Suomen vesiltä! Lintu oli nyt löydettäessä ilmeisen heikossa hapessa ja toimitettiin hoitoon. Ruotsille ruskosuula oli jo toinen havainto – aiempi on länsirannikolta marraskuussa 2021.

Ruskosuula Helsingin edustalla

07/08/2023

7.8. kilahti Lintutiedotukseen jotain saman luokan megaylläriä, kuin taannoinen mustakurkkumurri Porkkalassa. Kaakkoisvirtauksilla ja Mustanmeren tappohelteillä odotettiin varmaan jotain ihan muuta, kuin Suomen ensimmäistä ruskosuulaa (Sula leucogaster)! Sellaisen kuvasi Jukka Haukijärvi vartioalus Turvan kannelta lepäilemässä noin 4,5 km Helsingin Isosaaren eteläpuolella. Aikansa lepäiltyään suula oli lähtenyt lännen suuntaan klo 17.15, eikä siitä toistaiseksi ole uusia havaintoja. Merellä puhaltaa melkoisen kova idänpuoleinen tuuli. Kyseessä on Itämeren ensimmäinen havainto tästä trooppisesta merilinnusta. Tuleeko seuraava päivitys Ruotsista? Seuraamme tilannetta.

Arohyyppä nyt Loviisassa

03/08/2023

Arohyyppä (Vanellus gregarius) löytyi 3.8. Loviisan Haravakylästä. Linnun löysi Jarmo T. Koistinen. Arvatenkin kyseessä on sama hyyppä, joka viihtyi Sotkamossa ennätykselliset kaksi ja puoli kuukautta 7.5.-24.7.2023. Joka tapauksessa Loviisan havainto on Suomen 11. ja kautta aikain toinen elokuinen (ja syksyinen). Edellinen elokuun havainto oli 4.8.1988, joten tässä on kuukausipinnaa tarjolla monille.

Valkoperäsirri Porissa

22/07/2023

Pori iski pitkästä aikaa, kun Juha Niemi löysi Kuuminaisten Loukkeennokalta 21.7. Suomen yhdeksännen valkoperäsirrin. Niemi löysi myös Suomen kolmannen peräsirrin Porin Yyteristä vuonna 1994. Suomen eka oli elokuussa 1980 niin ikään Yyterissä. Edellisen kerran valkoperäsirri on nähty Suomessa toukokuun lopulla 2020, Keminmaalla. Porin valkoperäsirrillä peräti kaksi bongaria katkaisi tänään 22.7. 400 eliksen rajan. Onnittelut Janne Aalto ja Tomi Muukkonen.

Kääpiökerttu Siikajoella

26/06/2023

Kalle Hiekkanen rengasti ja kuvasi Suomen 14. kääpiökertun (Sylvia nana) juhannussunnuntaina 25.6. Siikajoen Tauvossa, Kullinkarilla. Kyseessä on Suomen ensimmäinen kesäkuinen ja yleensäkin kesäinen havainto. Vain yksi aiemmista havainnoista koskee keväistä lintua, 23.5.1992 Närpiössä. Kaikki muut Suomen nanat on havaittu loka-marraskuussa.

Tärkeä tiedote: Pinnari-järjestelmämme korvataan uudistetulla järjestelmällä 21.6.2023 alkaen

14/06/2023

Pinnari-järjestelmämme korvataan uudistetulla järjestelmällä 21.6.2023 alkaen. Samalla yhdistyksen vanhat kotisivut uudistetaan. Muutosprosessi voi kestää useita päiviä. Prosessin pitäisi valmistua viimeistään 25. kesäkuuta mennessä.
Jäsenille ilmoitetaan, kun uusi järjestelmä on käytössä. Huomioithan, että vanhaan järjestelmään ei pääse muutosprosessin aikana, joten suosittelemme pitämään kirjaa pinnoista ja havainnoista manuaalisesti.
Käyttäjätunnukset säilyvät ennallaan Pinnari-järjestelmässä, mutta uudet salasanat lähetetään käyttäjän tiedoista löytyvään sähköpostiin.
Ennen mainittua muutospäivää jokaisen on tärkeää varmistaa, että käyttäjän sähköpostiosoite Pinnarissa on ajantasainen. Päivitä se tarvittaessa. Oman sähköpostiosoitteensa voi tarkistaa Rekisteröidy-painikkeen kautta: https://www.bongariliitto.fi/rekisteroidy
Käyttäjäkohtaiset tiedot kuten pinnat, omat pinnalistat ym. siirtyvät uuteen järjestelmään automaattisesti. Muutosprosessin valmistuttua Bongariliiton uudistetut kotisivut löytyvät vanhasta tutusta osoitteesta www.bongariliitto.fi. Muutoksen jälkeen Pinnari-järjestelmään pääsee kotisivujen lisäksi suoraan osoitteessa www.pinnari.fi.
Mikäli kohtaat ongelmia kirjautumisen kanssa järjestelmämuutoksen jälkeen, ota yhteyttä jäsensihteeriimme: [email protected].
Ystävällisin terveisin,
Bongariliitto ry

Vihermehiläissyöjä Kajaanissa

04/06/2023

Kainuuta hemmotellaan. Jo 3.6. ensimmäisen kerran löytynyt (löytäjä: Tero Repo) Suomen kolmas (neljäs?) vihermehiläissyöjä löytyi uudelleen illalla 4.6., jolloin havainnosta lähti Lintutiedotus-viesti. Edellisestä viher-Meropsista olikin kulunut jo aimo tovi: Kalajoella toukokuussa 1996. Suomen eka säihkyjä näkyili Sodankylän keskustassa heinäkuussa 1991

Tarkasta Pinnari-käyttäjäsi sähköpostiosoite

01/06/2023

Uuden Pinnarin käyttöönotto lähestyy. Kaikille käyttäjille tullaan lähettämään käyttäjäkohtainen sisäänkirjautumislinkki sähköpostiin, jonka avulla käyttäjä voi luoda uuden salasanan uuteen järjestelmään. Vanhaa salasanaa ei ole tietoturvasyistä mahdollista siirtää uuteen järjestelmään.
Käythän tarkistamassa, että Pinnarista löytyy oikea sähköpostiosoite. 1. Kirjaudu sisään Pinnariin 2. Paina vasemmalta nappia ”rekisteröidy” 3. Tarkasta, että sähköpostiosoitteesi on oikein
Kesäterveisin, Pinnaritoimikunta

Siperiantavi Ähtärissä

13/05/2023

Arto Halttunen löysi Ähtärin Itä-Peränteeltä peltotulvalta siperiantavin 11.5.2023. Havainto on ilmeisesti vasta Suomen kolmas (v. 1994 Ilmajoella nähdyllä oli tiettävästi renkaat). Pinnakelpoisuuden laji sai vasta äskettäin. Laji oli monelle odotettu ”paikko”, koska edelliset bongattavissa olleet linnut Jyväskylässä ja Rantasalmella vuonna 2011 jäi monelta näkemättä. Yhtenä syynä varmaankin silloinen E-kategoria. Ähtärissä kävi lukuisa bongarijoukko ja seuraavana päivänä lintua ei enää nähty.