Uutiskategoria: 2013

Suomen 1. sarasirkkalintu

09/06/2013

Siikajoen Tauvon lintuasemalla rengastettiin 6.9. aamulla Suomen ensimmäinen sarasirkkalintu. Tämä odotettu laji on nähty Ruotsissa kerran-kaksi ja Norjassa peräti 17 kertaa, mikä kertoo lajin harhautumisreitistä idästä länteen.

Caatinga Woodpecker

02/06/2013

Caatinga Woodpecker (Celeus obrieni) (ei löytynyt suomenkielistä nimeä), jonka jo luultiin lopullisesti kadonneeksi, löytyikin 80 vuoden jälkeen Brasiliasta. Lisää jymyuutisesta BirdLife Internationalin sivuilta.

Pikkukotkia, pikkutuulihaukka ym.

19/05/2013

Helluntaipäivänä riitti säpinää etelärannikolla, kun Hangon Täktomilla havaittiin muuttava, Suomen neljäs pikkutuulihaukka ja Haminasta Virolahdelle seurattiin itään matkalla ollutta pikkukotkaa. Pikkukotkan perässä mentiin myös lauantaina 18.5., ja pennatuksia lienee ollut liikkeellä enemmänkin. Helluntain virtauksista kertoivat myös mm. lukuisat havainnot kattohaikaroista, Loviisassa nähty kapustahaikara sekä Joroisissa hetken piipahtanut pääskykahlaajalaji.

Hietakurki Pyhäjoella – katosi Kalajoella

07/05/2013

Hietakurki (Grus canadensis) yhytettiin Pyhäjoen Välimaanperällä paikallisena kurkiparvesta aamulla 7.5.  Aamupäivällä klo 11.21 parvi nousi ilmaan ja hajaantui useaksi parveksi. Seuraava havainto tehtiin Kalajoen Mehtäkylältä, jossa canadensis nähtiin matkalla lounaaseen kahden kurjen kanssa. Viimeisin tieto tuli klo 16.43: Kalajoen Kaakkurinevan yli etelään lentänyt pieni kurki tavallisen kurjen seurassa, minkä jälkeen hietakurjesta sen enempää kuin pienestä kurkilajista ei ole havaintoja. Kyseessä on Suomen toinen havainto. Hietakurki talvehti Espanjassa, ja lajia on osattu odottaa Suomeen uudelleen.

Pikkukanadanhanhi löytyi Parikkalasta

02/05/2013

Suomen ensimmäinen hutchinsii-alalajin pikkukanadanhanhi yhytettiin Parikkalassa hanhiparvesta 1.5.2013. Lisää kuvia Aaltojen blogissa.

Utön Sepeltasku variegatus

27/04/2013

26.4. Rarisaari Utöltä löytynyt kevään ensimmäinen sepeltasku omaa vahvasti itäisten variegatus -alalajin tuntomerkkejä. Alalajista ei ole aiemmin havaintoja Suomesta. Parhaana tuntomerkkinä on kivitaskumainen ja siis täysin erilainen pyrstön kuviointi kuin maurus/stejnegeri -ryhmän linnuilla. Variegatuksessa on potentiaalia splittiin, ja kaspiantaskuksi sitä jo moni tituleeraa. Kuvia linnusta löytyy Jorma Tenovuon nettisivuilta.

Bongariliitto avustaa Kirkkonummen Kauhalantien kunnostusta

26/04/2013

Ämmässuon kaatopaikalla kävi 03.11.2012 Suomelle uusi laji ohotanlokki Larus schistisagus. Sitä kävi bongaamassa tuona päivänä useita kymmeniä harrastajia ja seuraavana päivänä vielä useampia. Tarkkailupaikka oli kaatopaikan SW-reunalla oleva kallio ja sinne päästäkseen piti ajaa yksityistä Kauhalantietä pitkin. Kyseinen vaatimaton soratie ei syksyisessä kunnossaan kestänyt kymmenien ja kymmenien autojen ryntäystä. Bongariliitto otti yhteyttä kyseiseen tiehoitokuntaan ja sovittiin alustavasti, että tiehoitokunta selvittää tien kunnon ja palaa asiaan. Talvi tuli kuitenkin nopeasti ja asian hoitaminen siirtyi kevääseen. Bongariliiton hallitus päätti kokouksessaan 25.04.2013 avustaa Kauhalantien kunnostusta 800 eurolla. Näin toimien turvataan kyseisen tien ongelmaton käyttö tulevissa bongauksissa.

Ahvenanmaan rallissa selkeä voitto

06/04/2013

Ahvenanmaan perinteisessä pinnakisassa rallattiin kauniissa säässä, mutta olosuhteet olivat ajankohtaan nähden melkoisen talviset. Ihmetystä aiheuttivat monien huhtikuun alun tyyppimuuttajien vähyys. Mm. räkättirastas, pulmunen ja töyhtöhyyppä olivat lähes kateissa. Ässien määrä 17 kpl kertoo omalta osaltaan juuri tästä (mm. västäräkki, rautiainen, piekana, metsäviklo ja lehtokurppa). Siitä huolimatta päivän kokonaislajimäärä 106 oli yllättävän suuri. Joukkueita osallistui tällä kertaa 13 joukkuetta ja rallaajia oli mukana napapiiriltä etelärannikolle ja Ahvenanmaalle. Ylivoimaisen voittajajoukkueen, paikallisen Team Falconin (Yngve ja Samuel Jansson) lajimäärä oli komeat 78. Kakkoseksi tulleet Kymenlaakson Team Ristisaari (Ari Vuorio & co.) repivät kasaan 74 lajia, ja kahden miehen keskisuomalaisryhmä Simunankosken 2-terähöylä (Tero Toivanen & Matti Häkkilä) kunnostautui kolmanneksi tasaluvulla 70 lajia. Päivän parhaita lajeja olivat mm. hiiripöllö, ruskosuohaukka, maakotka, nokkavarpunen ja n. 80 parvi lapasotkia.

Laulusirkku Espanjassa

03/04/2013

Suomalainen lintumatkaajaryhmä löysi ja kuvasi Espanjan Cadizissa 29.3. Espanjan ensimmäisen laulusirkun (Melospiza melodia). WP:ltä on yhteensä 14 havaintoa ja tämä pohjoisamerikkalainen laji on nähty mm. Norjassa ja Ruotsissa. Lisätietoa ja kuvaa Rarebirds Spain ja Tarsiger.

Kap Verden ensimmäinen taigauunilintu

12/03/2013

Kuuden suomalaisornin ryhmä löysi Kap Verden Santiagolta maalle uuden lajin. Taigauunilintu (Phylloscopus inornatus) löytyi hiirihaukkastaijin yhteydessä Sao Jorge dos Orgaosin näköalapaikalta, kasvitieteellisen puutarhan vierestä 11.3. Muuta mainittavaa perusendeemien lisäksi kymmenen päivän reissulta: Santiagon varjostajahaikara ja pikkujalohaikara edelleen paikalla, Boavistan fregattilintupari yhä pesimäsaarellaan ruskosuulayhdyskunnassa sekä amerikanvieraat yhteensä kolme keltajalkavikloa (2 Boavistalla ja 1 Santiagolla), amerikankurmitsa Boavistalla, sekä 4 sinisiipitavia ja amerikantukkasotka Santiagolla.