Uutiskategoria: 2014

Kolarissa valkopäätiainen – vaiko risteymä?

30/12/2014

Kolarin Kurtakosta joulun alla löytynyt valkopäätiainen (Parus cyanus) herätti alkuun kysymyksiä risteymän mahdollisuudesta – niin kuin moni muukin Suomessa nähty valkopäätintti. Suomesta lienee 29 RK:n hyväksymää havaintoa valkopäätiaisesta vuodesta 1973 lähtien. Lajimääritys vaatii tarkkuutta; pään värityksen ohella valkoisen määrä pyrstössä, isoissa ja käsisiipien peitinhöyhenissä ovat oleellisimpia tuntomerkkejä. Kuvia Kolarin linnusta, sekä esim. Kuusamon risteymäksi tuomitusta linnusta 2007 löytyy myös Tarsigerista.

Mustakurkkurautiainen Hailuodossa

13/12/2014

Vuosi lähenee loppuaan ja lajit kovenevat :) Hailuodon Marjaniemestä löytyi talviruokinnalta 8.12. Suomen kymmenes mustakurkkurautiainen (Prunella atrogularis). Linnun löytäjä sai kuvia linnusta pari päivää löytymisen jälkeen, jolloin tieto linnusta levisi tietoisuuteen. Tätä kirjoittaessa, 13.12. lintu on edelleen paikalla ja bongattavissa.

Tuhkadrongo – Israelin ensimmäinen ja WP:n 4

04/12/2014

Israelista, Gan Shmuelista, Hefer Valleysta löytyi maan ensimmäinen tuhkadrongo (Dicrurus leucophaeus) 3. joulukuuta. Laji on aiemmin tavattu WP:llä kolmesti, yhteensä neljä yksilöä, kaikki Kuwaitista 2010-2013. Kuva Israelin drongosta löytyy linkistä. (Lähteet: Facebookin WP-ryhmä ja Tarsiger)

Isohaarahaukka Nakkilassa

01/12/2014

Marraskuun viimeisenä päivänä Nakkilan Leistilänjärveltä löytynyt isohaarahaukka (Milvus milvus) pysytteli talvi- ja kuukausipinnamielisten iloksi joulukuun puolelle. Paikalla oli 1.12. paljon ihahaa-staijareita, ja lintu näyttäytyi hienosti. Mikäli havainnot tammi-helmikuussa 2013 Lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla leijailleesta isohaarahaukasta lasketaan yhdeksi ja samaksi yksilöksi, kyseessä on Suomen kautta aikain toinen talviaikainen havainto. Helmikuussa 1949 Kalajoelta on löytynyt ammuttu lintu…
Nakkilan Milkkarista on kuvia ja videota Bongariliiton Facebook-sivuilla. Muita ihan mukavia joulukuun ekan lajeja olivat leveäpyrstökihut Asikkalassa ja Oulussa sekä Rissat Parikkalassa ja Mikkelissä.

Saharankääpiökerttu eksyi Hollantiin

27/11/2014

Sarjassamme yllättäviä havaintoja on Hollannissa 12. marraskuuta lähtien oleillut saharankääpiökerttu (Sylvia deserti). Saharan aavikoiden paikkalinnuksi mielletty laji on Euroopassa ensiluokan harvinaisuus. Koudekerkissa, Alphen aan den Rijnissa viihtyilevä lintu on tiettävästi aiemmin tavattu Afrikan ulkopuolella WP:llä vain Italian Sisiliassa 1988, Gran Canarialla 2008 sekä Espanjan Alicantessa 2011. Kuva linnusta ainakin Netfuglin sivuilla.

Bongariliiton sääntömääräiset kokoukset vuonna 2015

23/11/2014

Kevätkokous, joka on yhdistyksen 30-vuotisjuhlakokous on la 14.03.2015. Se järjestetään yhdessä BirdLifen kanssa. Asiasta tarkemmin myöhemmin. Syyskokous on la 21.11.2015 vanhassa tutussa paikassa Helsingissä, Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6 sali 104 klo 13-14.

Bongariliiton Vuoden Bongariksi 2014 valittiin Eino Hiekkanen.

23/11/2014

Eino Hiekkanen on omaa luokkaansa oleva ekobongari, joka kerää pinnansa pyöräilemällä. Hän on tänä vuonna 2014 saanut kasaan huimat 278 ekopinnaa. Hän asuu Helsingissä mutta on käynyt pyörällään kiertämässä pitkin Suomea aina Lappia myöten, jolla lapinmatkalla kertyi 4000 km 36 vuorokauden aikana. Tänä vuonna hän on kaiken kaikkiaan pyöräillyt jopa 13 000 km. Pisin päivämatka on ollut 280 km.

WP:n toinen purppuramedestäjä Kuwaitissa

17/11/2014

Kuwaitin Khiranissa ilmoitetaan nähdyn 13.11. maan ja samalla WP:n toinen purppuramedestäjä (Cinnyris asiaticus). Kuwait on WP:n otolisimpia kolkkia nähdä kaukoidän harvinaisuuksia. Maassa on havaittu myös mm. metsävästäräkki ja tuhkadrongo

Isolepinkäinen (Lanius e. sibiricus) Säpissä

17/11/2014

17. marraskuuta löytyi Luvian Säpistä sibiricus-alalajin isolepinkäinenSibiricus-ryhmän isolepinkäisistä ei ole koko WP:n alueelta tiettävästi kuin kaksi aiempaa hyväksyttyä havaintoa. Norjasta yksi havainto, ja Suomen ainoa RK:n hyväksymä havainto koskee isolepinkäistä Lanius excubitor sibiricus/borealis/invictus Turusta maaliskuussa 2000. Lisäksi Suomessa on havaittu viime vuosina muutamakin sibiricus, joiden määritys on syystä tai toisesta pöydällä. Azoreiden Corvolla havaittiin tänä syksynä samaan ryhmään kuuluva borealis-alalajin lintu. Isolepinkäisryhmän määritys- ja taksonomiaproblematiikka on monimutkainen vyyhti. Kuvia linnusta on Tarsigerissa

Lokakuu oli melkoisen vaisu

30/10/2014

Lokakuu 2014 ei tarjonnut suuria yllätyksiä raririntamalla. Suurinta huomiota kuun harvinaisuuksista olivat varmasti suulat, joista Kanta-Hämeen nuorukainen valitettavasti menehtyi hoitoon pääsystä huolimatta. Ruskouunilintuja havaittiin neljä, toistaiseksi ainoa kashmirinuunilintu piipahti Utössä, mongoliankirvinen nähtiin sekä Utössä että Kirkkonummen Rönnskärillä, taigakirvisiä tuli tietoon neljä yksilöä. Pikkukanadanhanhi viihtyi alkukuusta Tohmajärvellä ja siperiankurmitsa kahlaili Yyterissä. Viitatiaisilla voisi uumoilla olevan jälleen pientä liikehdintää, ja samaa voisi sanoa tunturipöllöistä.