Uutiskategoria: 2014

Oriveden sepeltaskun alalaji varmistui

24/02/2014

31.10-26.11.2013 Orivedellä viihtynyt sepeltasku on DNA-tutkimuksissa varmistunut stejnegeri-alalajin edustajaksi. Martin Stervanderin Lundin yliopistossa tekemät tutkimukset ovat varmistaneet, että lintu on stejnegeri. Tutkimuksesta ei vielä ole tarkempaa tietoa ja osa näytteistä on työn alla. Toistaiseksi koko stejnegeri-tietämys tuntuu perustuvan siihen yhteen filogeneettiseen tutkimukseen (Zink ym.), jonka mukaan stejnegeri olisi eriytynyt muista WP:n ja saarten pensastaskuista jo kauan ennen kuin nämä muut taskut eriytyivät toisistaan. Alalajin määrittämisestä on valmisteilla juttu kiinalaiseen aineistoon perustuen. Tieto on tuore, eikä RK ole vielä käsitellyt havaintoa. Bongariliiton Uutiset seuraa tilannetta. Kyseessä on vasta WP:n toinen ja Suomen ensimmäinen havainto tästä itäisestä taksonista. Lisää juttua taskusta himopointsaaja-blogissa, ja Hollannissa tavatusta linnusta birdingfrontiers.com.

V-nigrum -alalajin haahka Norjassa

20/02/2014

Norjan varanginvuonolla, Vardøssä yhytettiin haahkaparvesta oranssinokkainen ”alaskanhaahka” Somateria mollissima v-nigrum. Havainto on ensimmäinen WP:n alueelta. Lisätietoa ja kuvaa Birdingfrontiers.com

Vuosikirja tuli painosta

20/02/2014

Vuosikirja 2013 putkahti painokoneesta ja lähtee postiin niin, että lehti on jäsenillä viikon 9 alussa.

Bongariliiton sääntömääräiset kokoukset 2014

18/02/2014

Bongariliiton sääntömääräinen kevätkokous on la 08.03.2014 klo 13 vanhassa paikassa Helsingissä, Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, sali 104. Kokouksen jälkeisessä kaikille avoimessa esitelmätilaisuudessa kuullaan seuraavat esitelmät klo 14: Jyrki Normaja ”RK – mikä, miksi ja miten?” Olli Korander ”Galapagoksen linnut”. Bongariliiton sääntömääräinen syyskokous on la 22.11.2014 klo 13 samassa paikassa.

Ahvenanmaan Pinnakisa 29.3.2014

02/02/2014

Bongariliitto järjestää perinteikkään Ahvenanmaan Pinnakisan 29.3.2014 lauantaina. Maarianhaminan Solhem toimii perinteiseen tapaan majoitus- ja purkupaikkana. Kyydit saarivaltakuntaan ja takaisin järjestetään omatoimisesti. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle, ensisijaisesti sähköpostilla. Ilmoittautuessa kerro joukkueen jäsenmäärä ja Solhemissa yöpyjien määrä sekä ruoka-aineallergiat ja arvioitu saapumisaika Solhemiin perjantaina (eli päivä- vai iltalaivalla). Solhemissa on tuttuun tapaan aikainen aamiainen lauantaina ja sunnuntaina sekä päivällinen sunnuntaina heti rallin jälkeen. Eli ralli tulee lopettaa Solhemin läheisyyteen. Tulosten purku alkaa heti päivällisen jälkeen. Rallin, eli Solhemin hinta 75€/hlö sisältäen siis kaksi yöpymistä (pe-la, la-su), lauantaina saunan sekä ruokailut (kaksi aamiaista ja yksi päivällinen). Rallissa noudatetaan perinteisiä rallisääntöjä seuraavalla poikkeuksella; koska kyseessä on Bongariliiton ralli, tulee kaikki Lintutiedotuksen ilmoitusohjeen pikkuharvinaisuudet, alueharvinaisuudet ja vuodenaikaisharvinaisuudet ilmoittaa Lintutiedotukseen viipymättä. Ilmoitusvelvollisuuden alaisten lajien ilmoittaminen on itsestäänselvyys. Lintutiedotuksen ilmoitusohjeeseen voi tutustua Bongariliiton sivuilla: http://bongariliitto.fi/yhdistys_jasenyys/lintutiedotus/ilmoitusohjeet Ralliaika ilmoitetaan myöhemmin osallistujille. Ilmoittautumisten DEADLINE on 28.2.2013. Ralliterveisin Petteri Mäkelä [email protected] 040 841 2524

Hallitus järjestäytyi ja valitsi toimihenkilöt vuodelle 2014

28/01/2014

Yhdistyksen hallitus järjestäytyi 25.-26.1.2014 Kouvolassa järjestetyssä kokouksessa. Alla kokoustiedote keskeisistä päätöksistä.  
  • Puheenjohtaja Kalle Larsson
  • Varapuheenjohtaja Visa Rauste
  • Sihteeri Olavi Kemppainen
  • Taloudenhoitaja Olli Kanerva
  • Jäsensihteeri Annika Forsten
   
  • Lintutiedotuksen johtaryhmä Janne Aalto, Martin Helin, Petteri Mäkelä ja Juha Piipponen. Puheenjohtajana toimii Juha Piipponen.
   
  • Työvaliokunta Janne Aalto, Mika Ohtonen, Jörgen Palmgren, Jukka Sillanpää ja Jorma Vickholm. Puheenjohtajana toimii Jörgen Palmgren.
   
  • Pinnatoimikunta Kalle Larsson, Jörgen Palmgren, Markku Santamaa ja Heikki Vasamies. Puheenjohtajana toimii Markku Santamaa.
   
  • Pinnaritoimikunta Ina-Sabrina Tirri, Petteri Mäkelä, Markku Santamaa, Sami Tuomela. Puheenjohtajana toimii Ina-Sabrina Tirri.
  Muut päätökset Vuosikirja 2013 julkaistaan ja ilmestyy helmikuussa 2014. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa päätettiin juhlistaa juhlakokouksella maaliskuussa 2015. Valmisteluvastuuseen nimettiin Tom Nordblad, Petteri Mäkelä ja Olavi Kemppainen. Hallitus keskusteli perusteellisesti harvinaisuuksista tiedottamisen tietojärjestelmän (nykyisin Lintutiedotus) tulevaisuudesta. Päätösten aika ei ole vielä, mutta vaihtoehtoja selvitellään aktiivisesti vuoden 2014 aikana, ja jäsenistölle tiedotetaan heti kun tiedotettavaa on, esimerkiksi konkreettisia tarjouksia tai ehdotuksia. Pinnarin kehittämisestä on pinnaritoimikunnalla suunnitelmia, mutta niiden toteuttaminen odottaa edelleen projektipäällikkö-tyyppisen henkilön löytymistä.

Nälkiintynyt Lunni löytyi Punkalaitumelta

22/01/2014

Lunni (Fratercula arctica) löytyi 20.1.2014 Punkalaitumelta. Paavo Hällfors ja tyttärensä Viivi löysivät linnun autoa ajaessaan tien pientareelta. Lunni lämmitteli Hällforsseilla maanantaitai-iltaan asti, jonka jälkeen lintu vietiin Poriin. Illan aikana lintua ruokittiin varovasti ensi alkuun katkaravun palasilla. Lintu painoi vain 300 g, eli oli selvästi alipainoinen. Lintu on viime kesänä syntynyt yksilö. Sukupuolta nuoresta linnusta ei pysty määrittämään. Nyt lintua ruokitaan tasaisin välein, hiukan aina annosta lisäten. Vielä näin laihan linnun kanssa ei voi olla satavarma, jääkö se eloon. Vapauttamissuunnitelmat tehdään myöhemmin. Kyseessä on Suomen 61. havainto lunnista. Joinakin vuosina juuri tällaisia, kovien pakkasjaksojen aikana Vienanmeren jäätymistä pakoon lähteneitä, heikossa hapessa olleita harhailijoita on löytynyt Suomesta. Esimerkiksi tammikussa 1999 tuupertuneita lunneja löydettiin tulipalopakkasessa Pieksämäeltä, Posiolta, Kuhmosta ja se kuuluisin Savonlinnan keskustasta, jossa sulaveteen siirretty raasu oli bongattavissa menehtymiseensä saakka.

Irlannissa jälleen ohotanlokki

17/01/2014

lannin Killybegsissä yhytettiin 17.1. ohotanlokki (Larus schistisagus). Kyseessä on Irlannin toinen havainto, ja WP:n seitsemäs. Kyseessä voi toki olla sama, Euroopassa pyörivä ad lintu, joka myös vuosi sitten helmikuussa nähtiin Irlannissa. Kuva linnusta Derek Charlesin blogissa.

(22-1-2014/KuhPe)

13/01/2014

Tammikuu on tarjonnut pimeyden piristeeksi mukavan määrän harvinaisuuksia. Kirkkonummen Pampskatanilla ihailtavana olleet pikkukajavat kirjautuivat monen  ekaekaa- ja tammikuun listoille, Porissa havaittiin 1.1. pikkuruokki, Eurassa oli parin päivän ajan bongattavissa tammikuussa tosikova merikihu, Säkylän kalasatamassa grönlanninlokki, Uudessakaupungissa meena-alalajin idänturturi, sekä kovimpana Köyliön Hallavaarassa Suomen ensimmäinen kumlieni-grönlanninlokki, joka ei kuitenkaan jäänyt paikalle bongattavaksi asti.   Lisäksi Suomessa on havaittu useitakin isolokkeja, eikä Imatran jalohaikarakaan ihan turha havainto ole.

Vanhat Lintutiedotuksen datat

07/01/2014

Täältä voivat Bongariliiton jäsenet ladata Lintutiedotuksen datat vuodesta 1995 alkaen omaan henkilökohtaiseen tai tutkimukselliseen käyttöön. Vuosien 1995-2001 data on vanhasta Lintutiedotuksesta, vuodesta 2002 alkaen data on selattavissa myös nykyisessä järjestelmässä. Tiedostojen formaatti on hieman erilainen. Tiedostot ovat ascii-tekstimuodossa (*.txt), mahdollisesti myöhemmin saatavilla myös muissa formaateissa*. Datassa, etenkin vanhassa osassa, on eri syistä johtuvia puutteita. (Rauvi/17.1.2014) *Pyydettäessä viimeisimmät vuodet ovat saatavilla myös csv-tiedostoina