Uutiskategoria: 2015

Corvolla WP:n ensimmäinen idänpiivi

21/10/2015

Corvon kaikkien aikojen raripäivä, lauantai 17.10. oli ikään kuin alkusoittoa sunnuntaille 18. lokakuuta. Päivä alkoi leppoisasti amerikanpääskyllä (Petrochelidon pyrrhonata) ja piippukiitäjällä (Chaetura pelagica), minkä jälkeen löytyi viirukerttuli (Dendroica striata). Uskomaton jenkkiviikonloppu huipentui lopulta Light House Valleystä yhytettyyn WP:n ensimmäiseen idänpiiviin (Contopus virens). Megararin löysi ”yllättäen” ranskalainen Pierre-André Crochet (18.10.2015/KuhPe) …Corvon tykitys ei loppunut sunnuntaihin. Seuraavana päivänä 20.10. saarelta löytyi toinenkin idänpiivi, sinikerttuli (Dendroica caerulescens), ”Brewster´s Warbler” eli sini- ja kultasiipikerttulin risteymä (1. WP:llä sekin), korpirastas (Catharus ustulaus) sekä pikkukivoja, kuten tiaiskerttuli ja naamiokerttuli.

Azorien Corvolla megapäivä

17/10/2015

Joaquin-hurrikaanin aikaan lokakuun ensimmäisellä viikolla ounasteltiin Corvolla hyviä rarivirtauksia. Mitään muutamaa punasilmävireota, amerikankurmitsaa, tundraviklaa, indigokardinaalia ja loistokerttulia ihmeempää ei silloin kuitenkaan saaressa havaittu. Hiljaiselon jälkeen 15.10. löytyi Fojon laaksosta Azorien ensimmäinen viitarastas (Catharus fuscencens), mikä enteili jotain ennennäkemätöntä. Lauantaina 17.10. jysähtikin sitten kunnolla. Corvon kylän ympäristöstä löytyi muutamassa tunnissa hurja määrä Amerikan-vieraita. WP:n kolmannen kultakerttulin (Vermivora pinus) lisäksi Vila do Corvon alueella havaittiin tulipääkerttuli (Seiurus aurocapilla), kanadanvireo (Vireo philadelphicus), tundrarastas (Catharus minimus), punarintarastas (Turdus migratorius), 3 tulitangaraa (Piranga olivacea), 4 punarintakardinaalia (Pheucticus ludovicianus), 2 indigokardinaalia (Passerina cyanea), 3 tuhkakirvistä (Anthus rubescens) sekä (saaressa yhteensä) 7 punasilmävireota (Vireo olivaceus). Uusina lajeina havaittiin myös sinisiipitavi ja mitä ilmeisimmin amerikan alalajia edustanut jalohaikara. (Lähde: Azores Bird Sightings-Facebook-ryhmä)

Jouni Riihimäki katkaisi 700 WP-pinnaa

16/10/2015

Jouni Riihimäki ylitti 700 WP-pinnan rajapyykin 15.10.2015 Azorien Corvolla hienolla lajilla. Ensimmäistä kertaa Corvolla vieraillut unkarilaisporukka kunnostautui heti ensimmäisenä retkipäivänään löytämällä Fojon metsärinteiltä Azorien ensimmäisen viitarastaan (Catharus fuscences). Lintu oli yllättävänkin helposti bongattavissa, ja kaikki halukkaat onnistuivat veeryn näkemään. Liitto onnittelee Jounia!

Päiväpinnojen MM komeasti rikki Equadorissa – Suomen oma poika Tuomas Seimola mukana

10/10/2015

Retkikunta Dušan Brinkhuizen, Tuomas Seimola, Rudy Gellis ja Mitch Lysinger teki uuden uskomattoman maailmanennätyksen vuorokauden lajeissa 8.10. Equadorissa. Päivän lajimäärä oli hurjat 425. Edellinen päiväpinna-MM on tiettävästi 354, Perussa.

Vaaleakultarinta yllätti Rovaniemellä

08/10/2015

Rovaniemeläinen Jorma Salo kuvasi 8.10. pihapuun hyönteissyöjän tiltalttina, mutta Tiirassa julkaistu kuva paljastikin lajiksi jotain ihan muuta. Kyseessä oli Suomen neljäs vaaleakultarinta (Iduna pallida). Napapiiriltä yllättäen löytynyt pallida on Suomen toinen lokakuinen. Suomen ensimmäinen nähtiin Luvian Säpissä 4.10.1983. Kaksi seuraavaa havaintoa on kesäkuukausilta 1.6.1996 Lågskäriltä ja 3.7.2007 Porista.

Uudessakaupungissa amerikankurmista

04/10/2015

3.10. löytyi illansuussa Uudenkaupungin Väättäisen pelloilta Suomen kolmas amerikankurmitsa (Pluvialis dominica). Linnun määritys jäi illan hämärtyessä auki, ja kurmitsan identiteetti varmistui vasta kuvista. Suomen kaksi aiempaa dominicaa havaittiin lokakuussa 2009 Haluodossa ja syyskuussa 2013 Lumijoella

Taigauunilinnuilla kova invaasio

03/10/2015

Syyskuussa olivat ”tuulet kohdallaan” taigauunilintujen kannalta. Syyskuun loppuun mennessä Suomessa on havaittu ennätykselliset piirua vaille 1000 ”inoa”. Yhtenä kovimmista esimerkeistä mm. 16.9. Kokkolan Tankarilla ynnätyt 21 yksilöä! Muuten itäraririntamalla oli melko vaatimaton syyskuu. Parhaimmistoa edustivat Korppoon Utön ruskouunilintu sekä Luvian Säpin mongoliankirvinen.

Kentistä löytyi mega: WP:n toinen korpisieppari

23/09/2015

Himoittua Empidonax-osastoa oli tarjolla 22.9. Iso-Britannian Kentissä, josta löytyi maan ensimmäinen ja WP:n toinen korpisieppari (Empidonax virescens). Lintua ei ainakaan seuraavan aamun ensimmäisten tuntien aikana oltu nähty uudelleen. Ensimmäinen on kuusikymmenluvulta Islannista, ja löytyi kuolleena. Kaikki Empidonax-suvun siepparit ovat todella ”kovaa kamaa” WP:llä. (Lähde: Tarsiger)

Tunturipöllöillä ilahduttavan hyvä kesä

09/09/2015

Tänä vuonna tehdyissä Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosien inventoinneissa todettiin 56 äärimmäisen uhanalaisen ja rauhoitetun tunturipöllön pesintää tai pesinnän yritystä. Lue lisää luontoon.fi. 

Bongariliiton sääntömääräinen syyskokous Helsingissä la 21.11.2015 klo 15.

04/09/2015

Huom. aloitusaika on myöhentynyt kahdella tunnilla. Syyskokous on Helsingissä entisessä tutussa paikassa Tieteiden talossa, Kirkkokatu 6, sali 104 klo 15-16. Sääntömääräiset asiat. Lisäksi esitellään ehdotus Lintutiedotuksen kehittämiseksi. Appit eri puhelinalustoille. Esitelmä 16-17.30 – Markus Lampinen ”Sekaisin Baikalista – Baikalin lintuaseman toiminnasta ja linnuista”. Jatkot entisessä paikassa Mannerheimintien Iguanassa.