Uutiskategoria: 2015

Arosuohaukka Potku sai seurantalähettimen

28/08/2015

Suomen ensimmäinen arosuohaukan seurantalähetin asennettiin kesäkuun 2015 lopulla Pohjois-Pohjanmaan Utajärvellä pesineelle naaraslinnulle. Potkuksi nimetty arosuohaukka kasvatti heinäkuun loppuun mennessä kolme lentokykyistä poikasta. Potku-nimen se sai pesimäpaikkansa lähellä sijaitsevan syrjäkylän mukaan. Seuraa haukan menoa Luomuksen sivujen kautta

Pohjoismaisten rariteettikomiteoiden kokous Tanskassa

26/08/2015

Neljän Pohjoismaan rariteettikomiteat kokoontuivat 21.–23.8.2015 Tanskan Ebeltoftissa. Aiheesta lisää BirdLife Suomen sivulla.

AERC TAC julkisti uusimmat lajisuositukset

12/08/2015

Lataa PDF täältä. Uudet splitit (Bubo ascaphalus, Sylvia moltoni ja Passer italiae) sekä pinnastatuksen saanut Psittacula eupatria ovat nyt pinnarin listalla

Syyskokouksen 21.11.2015 päätökset:

07/08/2015

Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki liiton edesmenneen  varapuheenjohtajan Visa Rausteen muistoksi. – Yhdistyksen jäsenmaksuksi päätettiin 35 € ja Lintutiedotuksen vuosimaksuksi päätettiin 25 €. Maksut pysyivät ennallaan. – Hyväksyttiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2016 – Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Petteri Mäkelä – Hallituksen jäseniksi valittiin: Janne Aalto Sebastian Andrejett Matias Castren Markus Lampinen Tom Nordblad Jörgen Palmgren Juha Piipponen Heikki Vasamies – Varajäsenten lukumääräksi vahvistettiin yksi. – Hallituksen varajäseneksi valittiin: Petri Kuhno – Toiminnantarkastajiksi valittiin Kai Suomela ja Jari Siven. – Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Kari Korhonen ja Pertti Launes. – BirdLife Suomi ry:n edustajistoon kaudelle 2016-2017 valittiin seuraavat edustajat: Janne Aalto Janne Koskinen Markus Lampinen Kalle Larsson Tero Linjama Tom Nordblad – Bongariliiton kiertopalkinnon saajaksi eli Vuoden Bongariksi 2015 hallitus oli valinnut Hannu Rönkön Kajaanista. – Esiteltiin hallituksen ehdotus Lintutiedotuksen kehittämiseksi.   (kemol/29.12.2015)

Lintutiedotuksen ilmoitusohjeen lajilista päivitetty

07/08/2015

Lintutiedotuksen ilmoitusohjeen lajilista on nyt päivitetty. Listaan on lisätty jokusia lajeja ja vastaavia (esim. itäinen keltavästäräkki ja hernekerttu). Kaikki Suomessa tapaamattomat lajit on pudotettu selvyyden vuoksi pois, nehän ilmoitetaan UUSI-tunnuksella. Vuodenaikaisharvinaisuuksien ja paikallisharvinaisuuksien ilmoitussuosituksiin on tullut lukuisia muutoksia ja monen lajin harvinaisuusluokitus on muuttunut.
Pääsääntöisesti ilmoitussuositukset ovat vähentyneet niin, että vuodenaikaisharvinaisuuksista on tiputettu ilmoitettavaksi suositeltuja kuukausia pois ja yleisimpiä harvinaisuuksia (*-laji) on tiputettu pikkuharvinaisuusluokkaan (X-laji). Yhtenä syynä tähän linjaukseen on Bongarin toimintaohjeeseen tehty tarkennus ja erityisesti sen kohta 2.: ”Kaikki tieto, niin ensitieto kuin päivityksetkin, ns. tähtilajeista (suurharvinaisuudet ** ja harvinaisuudet *) jotka sääntöjemme mukaan ovat ilmoitusvelvollisuuden piirissä, pitää ENSIN pistää Lintutiedotukseen, siis myös ”hektisessä bongaustilanteessa”, vaikka tiedottaminen muilla kanavilla tuntuisi ”paljon helpommalta”.”
Uudistunut lista löytyy santamargaritan sivuilta, vaatii kirjautumisen Lintutiedotukseen: http://santamargarita.fi/lintutiedotus/specsh1.asp
Korjauksia tai muita ehdotuksia listaa koskien otetaan mielellään vastaan osoitteeseen [email protected].
Lintutiedotuksen johtoryhmästä
250815/MäkPe

Bongarin toimintaohjeen tarkennus; Lintutiedotus Whatsapp-, Telegram- ja muut ryhmät.

07/08/2015

Bongariliiton hallitus tarkentaa Bongarin toimintaohjetta koskien kaikkia uusia reaaliaikaisia lintuhavaintojen ilmoittamismedioita, joista tällä hetkellä käytetään lähinnä Whatsappia ja Telegramia. Alla on ohjeiden olennainen sisältö, ilman keskustelun taustaksi esitettyjä tarkempia perusteluja. Linjaukset on tiivistetty kolmeen kohtaan, joista 1-2 on suoraan olemassa olevien ohjeiden kertausta, kohta 3 sen sijaan hieman muuttaa nykykäytäntöä. 1. Mikäli reaaliaikaisen lintutiedottamisen ryhmässä on muita kuin Bongariliiton jäseniä, pitää aina ennen tiedottamista miettiä, voiko tieto bongaustilanteen yhteydessä aiheuttaa ongelmia kohdelinnulle, ympäristölle tai ihmisille. Mikäli tällaista on pelättävissä, pitää pidättyä julkisesta tiedottamisesta ja ottaa yhteyttä TVK:hon, sillä liiton ulkopuolisten käyttäytymiseen emme periaatteessakaan pysty vaikuttamaan sen jälkeen kun tieto on levinnyt. Tähän liittyen, mikäli tieto on levinnyt muihin reaaliaikaisiin medioihin, ja Lintutiedotukseen tulee tarkempia ohjeita esimerkiksi bongausjärjestelyista, on tiedon välittäjän vastuulla hoitaa sama tieto täydellisenä samoille kanaville, minne alkuperäinen tieto on levinnyt. 2. Kaikki tieto, niin ensitieto kuin päivityksetkin, ns. tähtilajeista (suurharvinaisuudet ** ja harvinaisuudet *) jotka sääntöjemme mukaan ovat ilmoitusvelvollisuuden piirissä, pitää ENSIN pistää Lintutiedotukseen, siis myös ”hektisessä bongaustilanteessa”, vaikka tiedottaminen muilla kanavilla tuntuisi ”paljon helpommalta”. 3. Lajien, joiden ilmoittaminen ohjeiden mukaan on suositeltua (pikkuharvinaisuudet (X), alue- ja vuodenaikaisharvinaisuudet) osalta otetaan käyttöön sellainen muutos, että mikäli näitä ilmoitetaan reaaliaikaisella tiedotusmedialla, niin havainto PITÄÄ ensin pistää Lintutiedotukseen. (25.03.2015/kemol)

Bosse Karlsson katkaisi 800 WP-pinnaa

12/07/2015

Ruotsalainen Bosse Karlsson saavutti ensimmäisenä pohjoismaalaisena 800 himoitun rajapyykin komealla lajilla, liitokotkalla eli Bateleurilla Israelissa. Bongariliitto Från Finland gratulerar!

Israelin ensimmäinen sahelinpaksujalka

08/07/2015

Israelin ensimmäinen sahelinpaksujalka (Burhinus senegalensis) nähtiin ja kuvattiin Maágan Michaelissa 8.7.Linnun löysi Chen Rozen. Laji on paikkalintu Egyptissä, eikä sitä WP:llä liene tavattu Egyptin ulkopuolella. Sahelinpaksujalan parhaat tuntomerkit ovat siipien kuvioinnissa. Kuva Yoav Perlmanin Twitter-sivulla.

Idänkäestä ei enää havaintoja

07/07/2015

14. kesäkuuta Sotkamosta löytynyt idänkäki on ilmeisesti lopettanut laulunsa tältä kesältä. Viimeinen tietoon tullut havainto puputtajasta on 3.7. Joko lauluinto on hiipunut tai lintu on vaihtanut maisemaa – tai molemmat. Pitkään paikalla reviiriään pitänyt lintu lienee hoidossa kaikilla suomalaisilla, jotka sen halusivat bongata, mutta naapurimaista tiettävästi kaikki halukkaat eivät apajille ehtineet

Islannissa nähtiin hoikka-albatrossi

07/07/2015

Islannissa valasretkellä olleella Mike Kingillä oli onni matkassa, kun Islannin ensimmäinen ja WP:n neljäs hoikka-albatrossi (Thalassarche clororhynchos) ohitti havainnoijat kuvausetäisyydeltä 1.7. Kuva Mike Kingin Twitter-sivulla. Keskikesä on ollut Atlantilla muutenkin lajistollisesti aika messevää; heinäkuun neljäs havaittiin Azorien Picolla naamiosuula (Sula dactylatra) (Azorien kolmas ja WP:n 12.) sekä Faialilla punajalkasuula (Sula sula) 4.7. (Azorien eka ja WP:n kymmenes). Fär-Saarille taas pöllähti amurinhaukka (Falco amurensis) ollen saarten ensimmäinen ja WP:n yhdestoista. Kuva rappusilla istuvasta nuoresta linnusta Birding Faroes:n sivuilla