Uutiskategoria: Suomi

Viime vuosikymmeneltä valittiiin 32 ehdokasta kilpailemaan siitä, mikä oli kaikkein kovin havainto. Vastaa alta löytyvään äänestyslomakkeeseen. 1. valinta saa 3p 2. valinta saa 2p 3. valintaa saa 1p Äänestyslomake Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti Suomen Lintuvarusteeseen. Ja tässä ovat ehdokkaat: Amerikantaivaanvuohi 2010, Laukaa Suomen 1. Lintu oli soidintanut samalla paikalla jo kahtena edellisenä vuonna, mutta se saatiin määritettyä vasta 2010. Laji havaittiin Ruotsissa ensimmäistä kertaa vasta viime vuonna. Arokyyhky 2010, Lappeenranta Helteisellä heinäkuun lopulla tehtiin Suomen uusi lämpöennätys +37,2 °C. Tämän lisäksi Lappeenrannasta löytyi Suomen ensimmäinen bongattavissa oleva arokyyhky. Lajia ei tämän koommin ole havaittu Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Hietatiira 2010, Liminka Hietatiira oli havaittu Suomessa kaksi kertaa ennen Limingan linnun löytymistä, molemmat vuonna 1988. Erikoista Limingan hietatiirassa oli se, että se palasi jopa kuusi kertaa takaisin samalle paikalle, ja viimeisen kerran se havaittiin vuonna 2016. Kyseinen yksilö lienee Suomen bongatuin lintu. Tammitikka 2010, Asikkala. Suomen 1. Tämäkin lienee yksi Suomen bongatuimmista linnuista. Se oleskeli Asikkalassa 13.11.2010–28.3.2011. Tundrakuikka 2010, Järvenpää. Suomen 1. Tundrakuikka viihtyi Tuusulanjärvellä kuikan ja amerikanjääkuikan kanssa. Laji “löydettiin” jälkikäteen vasta kuvista, minkä vuoksi vain immeriä bonganneet näkivät linnun. Laji on havaittu WP:llä alle 30 kertaa. Nokitasku 2010, Domarkobban. Suomen 1. Tämä Keski-Aasian taskulaji on edelleen WP:n mittakaavassa kovin harvinainen. Vuonna 2010 se oli Suomelle uusi laji, Euroopan 1. ja WP:n 10. havainto. Yllättäen se nähtiin toistamiseen Suomessa vuonna 2017, kun nuori koiras havaittiin Utössä. Tämä oli WP:n 15. havainto. Hietakurki 2011, Laajalahti. Suomen 1. Tämä amerikanvieras yllätti Laajalahden staijarit, kun se muutti suuntaan SSW 27 kurjen kanssa. Vain joukko nopeimpia pääkaupunkiseudun bongareita ehti havaitsemaan linnun ennen kuin se lähti ylittämään Suomenlahtea. Se havaittiin seuraavana päivänä Virossa ja oli WP:n 8. havainto. Laji havaittiin toistamiseen Pyhäjoella 2013, mutta tälläkään kerralla se ei ollut kunnolla bongattavissa. Laajalahdelta on löytynyt suomenpinna myös vuonna 1971, viirusirkkalintu. Kyläpöllönen 2011, Hämeenlinna. Suomen 1. Odotettu lisäys Suomen lajilistalle, joka laittoi monien juhannussuunnitelmat uuteen uskoon. Scops havaittiin samalla paikkakunnalla vielä vuonna 2018, ja kolmas yksilö löytyi pari päivää myöhemmin Kristiinankaupungista. Iberiantiltaltti 2011, Ristisaari. Suomen 1. Haliaksella rengastettiin vuosina 2007 ja 2010 ilmeiset tiltaltin ja iberiantiltaltin risteymät. Vuonna 2011 Ristisaarelta löytyi laulava lintu, se rengastettiin ja mtDNA oli iberiantiltaltin, joten Suomen ensimmäinen ibericus oli tosi. Tämä oli kolmas suomenpinna, joka löytyi Ristisaarelta. Saarelta on aiemmin löydetty suomenpinnoiksi ruostepyrstö vuodelta 1995 ja balkaninuunilintu vuodelta 1997. Kettusirkku 2012, Utö. Suomen 1. Lintu löytyi ensin Viron Haapsalusta ja sen jälkeen joulukuun lopulla Utöstä. Kettusirkku on erittäin kova havainto WP:lla. Suomen ja Viron lintu oli 3. havainto luonnonvaraiseksi tulkitusta linnusta alueella, ja sitä ei ole sen koommin nähty. Tämä oli neljäs suomenpinna, joka löytyi Utöstä. Tätä ennen löytyneet suomenpinnat olivat silkkihaikara 1977, samettipääkerttu 1986 ja viirukerttuli 2008. Ohotanlokki 2012, Ämmässuo. Suomen 1. Ämmiksen kaatopaikalta löytyi vanha lintu, joka oli WP:n 4. yksilö. Linnun löytötarina oli siltä osin erikoinen, että laji oli löytäjien huulilla vain hetki ennen löytöhetkeä. Ensimmäinen havainto ohotanlokista WP:llä tehtiin vasta vuonna 2008 Liettuassa, mutta sen jälkeen peräpeiliin ei ole juuri katseltu, vaan jälkeen havaintoja on ehtinyt kertyä jo kourallinen. Ämmikseltä on löytynyt myös toinen suomenpinna, välimerenlokki vuonna 2007. Kaukasianuunilintu 2012, Lågskär. Suomen 1. Legendaariselta Lågskärin lintuasemalta löytyi jälleen kerran suomenpinna. Saaren 15. laatuaan. Tätä ennen löytyneet suomenpinnat olivat mäntysirkku 1968, tulipäähippiäinen 1968, tundrakirvinen 1972, kashmirinuunilintu 1972, siperianuunilintu 1974, mongoliankirvinen 1974, korpirastas 1974, ruostepääsky 1976, alppirautiainen 1978, nunnatasku 1979, kenttäkerttunen 1980, etelänisolepinkäinen 1981, valko-otsalepinkäinen 1982, kalliopääsky 1988 ja lisäksi vuori/balkaninuunilintu 1973. Kyhmypilkkasiipi 2012, Halias Suomen ensimmäinen havainto koski stejnegeri-alalajin lintua, joka löytyi vuonna 1996 Kemiöstä kalaverkkoon takertuneena. Se oli silloin WP:n 2. havainto. Seuraavan kerran lintu havaittiin Haliaksella vuonna 2012, ja se oli bongattavissa. Samana vuonna havaittiin deglandi-alalajin edustaja Ahvenanmaalta. Havainnot WP:n alueella ovat yleistyneet. Viron Põõsaspeassa havaittiin 2019 syksyllä kaikkiaan 11 yksilöä. Aavikkokultarinta 2012, Söderskär Aavikkokultarinta splitattiin sisarlajistaan pikkukultarinnasta vuosituhannen alussa, ja tuolloin Rariteettikomitean tekemässä syynissä paljastui, että lajin yksilö oli rengastettu ja dokumentoitu vuonna 1997 Signilskärin lintuasemalla. Se oli Suomen ensimmäinen havainto lajista. Söderskärin lintu oli täten Suomen toinen ja ensimmäinen bongattavissa oleva yksilö. Söderskäriltä löytyneet suomenpinnat ovat mustanmerenlokki vuodelta 1984 ja pitkäjalka vuodelta 1996. Sen sijaan Signilskäriltä löytyneet suomenpinnat ovat ammuttu punapäälepinkäinen vuodelta 1930, virtavästäräkki vuodelta 1931, hippiäisuunilintu vuodelta 1934, taigauunilintu vuodelta 1962 ja kapustahaikara vuodelta 1965. Sarasirkkalintu 2013, Tauvo. Suomen 1. Ulkonokalta tuulee! Lintu rengastettiin Tauvon lintuasemalla ja jäi vain rengastajan iloksi. Tämä oli 4. suomenpinna, joka löytyi Tauvosta. Tätä ennen löytyneet suomenpinnat ovat arotasku 1977, kuparisorsa 1989 (Säikänlahti) ja ruskokerttu 1993. Arotaskun ja ruskokertun havainnoissa oli mukana sama rengastaja kuin sarasirkkalinnun kohdalla. Pikkukanadanhanhi 2013, Parikkala. Suomen 1. Pikkukanadanhanhesta oli joukko havaintoja jo vanhastaan, mutta Parikkalan linnun kuuluminen nimialalajiin herätti spekulaatioita linnun mahdollisesta pinnakelpoisuudesta, mistä syystä monet valveutuneet kävivät bongaamassa linnun varmuuden vuoksi. Heidän ilokseen RK tulkitsi kyseisen yksilön luonnonvaraiseksi, ja havainto sijoitettiin A-kategoriaan. Samettipääkerttu 2013, Reposaari Tämä syyskuussa löytynyt ja talven kynnykselle paikalla viivytellyt yksilö oli neljäs laatuaan Suomessa ja ensimmäinen bongattavissa ollut. Lintu myös keräsi runsaasti katselijoita. Sammari oli havaittu Suomessa ennen Porin lintua vuonna 1986 Utössä, 1991 Rönnskärillä ja 1996 Lågskärillä. Pitkäkoipisirri 2013, Kirrinsanta Vanha lintu löytyi Kirrinsannalta ja oli Suomen toinen yksilö. Edellinen lintu nähtiin vuonna 1983 Kotkan Hovinsaaressa, sekin vanha lintu. Kaspiantylli 2014, Pori Kyläsaari Lintu löytyi hämmentävän aikaisena ajankohtana, maaliskuun lopulla. Sama yksilö löytyi seuraavana päivänä Ruotsista. Edellinen havainto kaspiantyllistä Suomessa oli Rovaniemeltä vuonna 2005. Idänkäki 2015, Sotkamo. Suomen 1. Sotkamon lintu oli Venäjän ulkopuolisen Euroopan ensimmäinen havainto, ja se keräsi bongareita ulkomaita myöten. Se palasi samalle paikalle vielä seuraavana vuonna. Lajista oli tätä ennen ilmoitettu havaintoja, mutta niiden laulu poikkesi tyypillisen idänkäen laulusta ja RK hylkäsi jo kertaalleen hyväksymänsä havainnot uusintakäsittelyssä. Leucopsis-västäräkki 2015, Lahti. Suomen 1. Tämä havainto ei ole kasvattanut bongareiden elislistaa, mutta se kuitenkin ansaitsee maininnan tällä listalla. Tämä oli vasta 3. havainto WP:llä, ja edelliset havainnot ovat Brittien saarilta vuonna 2005 ja Norjasta vuonna 2018. Preeriakahlaaja 2016, Leistilänjärvi. Suomen 1. Vuoden 2016 marraskuun kaksi ensimmäistä päivää muistetaan varmasti yhtenä kovimpina, sillä parin päivän sisään Lintutiedotukseen ilmoitettiin kaksi suomenpinnaa. Näistä ensimmäinen oli jenkkikahlaaja Nakkilasta. Preeriakahlaajan löytö oli sattumuksia täynnä. Löytäjä oli törmännyt tuntemattomaan kahlaajaan Leistilänjärven peltotiellä, ja soitto vaimolle, joka oli kotona lintukirjan kanssa, paljasti hämmästyttävän tarkasti, että kyseessä on joko taigakuovi tai preeriakahlaaja. Kaksi paikallista lintuharrastajaa menivät paikan päälle, ja kyseessä oli totta tosiaan jälkimmäinen spekuloiduista kahlaajalajeista. Idänpikkusieppo 2016, Seurasaari. Suomen 1. Idänpikkusieppo ilmoitettiin preeriakahlaajaa seuraavana päivänä. Lintu oli löytynyt jo aiemmin, mutta se saatiin määritettyä vasta jälkikäteen. Laji on edelleen kovin harvinainen Euroopassa. Vuonna 2019 Tanska ja Norja saivat tämän lajin listoilleen. Ruotsista on yksi havainto vuodelta 1998. Taigarautiainen Vuoden 2016 syksy muistetaan myös ennennäkemättömästä taigarautiaisinvaasiosta. Edellinen havainto ennen invaasiota oli vuodelta 2004, ja se oli Suomen 11. Nyt Suomesta havaintoja on vajaa sata. Invaasion aikoihin Koillis-Euroopan yllä vallitsi useiden viikkojen ajan voimakas korkeapaine, joka lienee ollut yksi tärkeistä syistä tämän poikkeuksellisen ilmiön taustalla. Ruostepyrstö 2016, Kylmäpihlaja Suomen toinen havainto. Edellisen kerran laji havaittiin vuonna 1995 Ristisaaressa. Kylmäpihlajan lintu oli loistava paikko Ristisaaren linnusta paitsi jääneille. Lajista on ylipäätään vain kourallinen havaintoja Luoteis-Euroopasta, eikä sitä ilmeisesti olla Suomen lisäksi nähty Pohjoismaiden ja Baltian alueella kuin kerran Norjassa. Aasianpääskykahlaaja 2017, Joroinen. Suomen 1. Maldivarum viihtyi heinäkuussa muutaman päivän Pasalan pelloilla. Havainto oli WP:n 15. Tämä oli toinen Glareola-laji, joka on löytynyt Pasalan pelloilta; enää puuttuu aropääskykahlaaja. Välimerenhaukka 2017, Laajalahti Välimerenhaukka oli pikavisiitillä Laajalahdella. Vain nopeimmat bongarit ehtivät nähdä linnun, sillä se viihtyi paikalla vain alle kaksi tuntia. Edellinen Suomen havainto koski vanhaa vaalean muodon yksilöä, joka havaittiin Ahvenanmaan Saltvikissa vuonna 2001. Kastanjasirkku 2018, Säppi Edellinen havainto lajista oli Uudenkaupungin Hangosta vuonna 2002, WP:n 6. Seuraava löytyi Säpistä ja se oli WP:n 11. Norjassa laji on havaittu kaksi kertaa, mutta se puuttuu muiden pohjoismaiden listoilta. Pikkupajusirkku 2019, Rönnskär. Suomen 1. Vuosi 2019 muistetaan hyvänä sirkkuvuotena. Pikkupajusirkku oli 9. havainto Venäjän ulkopuolisesta Euroopasta. Tämä oli toinen suomenpinna, joka löytyi Rönnskäriltä, ensimmäinen oli harmaakurkkurastas vuodelta 1978. Ruskopääsirkku 2019, Halikonlahti Viimeksi tämä laji nähtiin Suomessa vuonna 1996, jolloin oli erityisen kuuma rariputki. Mainittakoon tältä jaksolta vihermehiläissyöjä, kaksi ylänkökiurua, vaaleakultarinta, samettipääkerttu ja juhannuksena löytynyt aavikkotylli. Ensimmäinen ruskopääsirkku nähtiin 26.5. Kirkkonummen Kantvikissa, ja parin viikon päästä 7.6. löytyikin jo toinen yksilö Mustasaaren Brändövikistä. RK sijoitti molemmat havainnot D-kategoriaan. Vuoden 1996 RK-katsauksessa mainitaan: ”Tämän lajin — kuten tietysti monen muunkin lajin kohdalla status saattaa hyvinkin muuttua tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa RK päätti kuitenkin ottaa saman kannan kuin lähes koko muukin Eurooppa ja tulkita nämä yksilöt todennäköisesti tarhakarkulaisiksi.” Valkokurkkusirkku 2019, Suomussalmi Tiiraan tulee aina aika ajoin, mitä merkillisimpiä havaintoja. Klassikotapauksia ovat kotipihan valkopäätiaiset ja vihertikat. Tällä kertaa Tiiraan ilmoitettiin huhtikuun lopulla valkokurkkusirkku, ja lisätietoihin oli kirjattu, että lintu kävi kaksi kertaa sisällä pyörähtämässä. Havainto oli kulmakarvoja nostattava, eikä siihen aluksi suhtauduttu vakavasti, mutta kun löytäjä lähetti kuvat paikalliselle lintuharrastajalle, bongarit vakavoituvat. Muutama myös ehti pointsata linnun. Edelliset valkokurkkusirkut ovat Lågskärilta vuonna 1999, Inkoolta vuonna 1972, Kotkan satamasta vuonna 1967 ja kaikki ne ovat sijoitettu A-kategoriaan. Löytäjälle linnun laji oli täysi mysteeri, koska sitä ei löytynyt hänen lintukirjastaan, eikä sitkeä googlauskaan tuottanut tulosta. Lopulta hän keksi laittaa omat kuvansa Googlen käänteiseen kuvahakuun, ja tämän avulla hän sai oikean määrityksen. Kultasirkku 2019, Hailuoto Yksi vuoden yllättäjistä oli Hailuodosta löytynyt kultasirkku. Havainto jäi kuitenkin vain yhden harrastajan iloksi. Laji on kadonnut Suomen pesimälajistosta, ja edellinen RK:n hyväksymä havainto on vuodelta 2007. Kiitokset Joonatan Toivaselle ja Petteri Mäkelälle kommenteista ja korjausehdotuksista. Lähteet: https://www.birdlife.fi/lintutieto/suomessa-havaitut-lintulajit/suomen-lintujen-ensihavainnot/

Toistaiseksi viimeinen Bongariliiton nettimäärityskisa päättyi dramaattiseen kolmen kilpailijan tasapeliin ja lopulta viralliseen arvontaan, jonka suoritti onnetar Petteri Mäkelä erivärisin, virallisin possuin. Arvonnassa olivat mukana Markus Lampinen, Ville Supponen ja William Velmala, joilla kaikilla 19 pistettä. Arpaonni suosi VILLE SUPPOSTA, joka voitti sponsorimme Kon Tiki Toursin 3000 euron arvoisen matkalahjakortin. Onnittelut voittajalle! Katsomisen arvoinen arpomisvideo on katsottavissa Bongariliiton Facebook-sivulla. Ja kiitos kaikille seitsemän vuoden ajan näihin kisoihin osallistuneille. Aikansa kutakin, sanoi se kuuluisa pässikin.

Aivan kosmisia lajeja oli odottamassa talvipinnalistalle pääsyä aivan talven kynnyksellä. Leuto marraskuun lopun keli vaihtui kuitenkin juuri ennen kuun vaihtumista todella talviseksi ja valtaosa parhaista lajeista katosi kuvasta. Mäntsälän lehmähaikarasta ja Kouvolan punajalkahaukasta viimeiset havainnot ovat 25.11. ja Tampereen kirjokerttu on nähty viimeksi 29.11., mutta Jämsän haarahaukka pysyi paikalla joulukuun puolelle. Kyseessä on Suomen ensimmäinen talviaikainen havainto Milkkarista, ja näin ollen ennätysmyöhäinen havis.

20.10. löytyi Hattulasta (toistaiseksi alalajilleen määrittämätön) lehmähaikara ollen Suomen neljäs havainto, Lumijoen Lamunkarista taas 19.10. Suomen 7. eskimosirri. Samana päivänä Siikajoella kahlaili maan neljäs amerikankurmitsa.

Sunnuntaiaamuna 25.8. Lintutiedotukseen pamahti syksyn ensimmäinen suurharvinaisuus. Pori iski jälleen ja Yyterin lietteiltä ilmoitettiin Suomen kolmas suippopyrstösirri (Calidris acuminata). Linnun löysivät LilTa, JärMi ja kumppanit. Tätä kirjoitettaessa ei muuta tietoa havainnosta vielä ole. Edellisestä suippopyrstösirristä onkin vierähtänyt jo melkein tasan 9 vuotta, 27.8.2010 laji oli bongattavissa Espoossa. Suomen ensimmäinen nähtiin 23.8.1984 Kotkan Hovinsaaressa.

uoden 2019 toimintasuunnitelmaan on kirjattu ”Selvitetään mahdollisuudet siirtyä pelkästään sovelluspohjaisen lintutiedotusjärjestelmän (esim. BirdAlarm) käyttöön, ja laaditaan asiasta tarvittaessa esitys yhdistyksen kevät- tai syyskokoukseen.” Tämän tiimoilta pyysimme Bird Alarmilta ilmaisen kokeilujakson Bongariliiton jäsenille. Kannattaa siis ladata applikaatio ja testata sen toimivuutta. Tuleeko viestit hyvin perille, ja onko niitä helppo lähettää. Lisäksi kannattaa testata kuvien, äänien ja kommenttejen lähettämistä applikaatiossa. Liitteenä pikaohje. Huomatkaa, että Bird Alarmin applikaatio on suomeksi, mutta kotisivuilla vain osa suomennettu.

Helsingin Seurasaaressa oleili 6.12.2009-13.1.2010 isolepinkäinen, jonka pukutuntomerkit viittasivat siperialaiseen sibiricus-alalajiin. Moni bongari kävi katsomassa tätä päällisin puolin tavallisesta isolepinkäisestä poikkeavaa lintua, joka joidenkin taksonomioiden mukaan kuuluu taigaisolepinkäisen (Lanius borealis) alle, eikä isolepinkäisen. Euroopasta sibiricus-alalajista on toistaiseksi vain yksi DNA:n avulla varmistettu havainto, Norjasta marraskuulta 1881. RK tutki alalajin määrityskriteerejä monta vuotta, mm. ulkomaisten museonäytteiden kautta. Tehtyjen tutkimusten perusteella sibiricus/borealis-tyyppiset linnut kyllä keskimäärin eroavat ulkonäöltään nimialalajin isolepinkäisestä, mutta erot ovat niin pieniä, että yksittäisten lintujen määrittäminen harvinaisuutena Länsi-Euroopassa ei nykykäsityksen mukaan ole mahdollista ilman DNA-näytettä. Aleksi Lehikoisen aiheesta kirjoittama määritysartikkeli ilmestyi Linnut-lehdessä 3/2018. Seurasaaren lepinkäistä tarkkailleet harrastajat huomasivat, että lintu pudotti oksennuspallon. Olavi Kemppainen oli perillä DNA-analyysin mahdollisuudesta ja toimitti oksennuspallon RK:lle. Näytteestä lähetettiin sittemmin analysoitavaksi osia kahteen eri otteeseen ja eri yliopistoon, mutta tuloksia ei saatu. DNA:n eristäminen oksennuspallosta ei ole suoraviivaista muun muassa siksi, että tarkasteltavan yksilön DNA:ta on oksennuspallossa jo lähtökohtaisesti vähän ja lisäksi mm. ruoansulatuskanavan entsyymit ja bakteerit voivat hajottaa DNA:ta. RK päätti testauttaa Seurasaaren linnun näytteen vielä kertaalleen, kun se kuuli, että Uppsalan yliopistossa oli optimoitu molekyylimenetelmiä juuri vastaavanlaiseen analyysiin. Taustalla oli Ruotsin Öölannissa 2017 havaittu isolepinkäinen, joka niin ikään näytti sibiricus-alalajin edustajalta. Kyseiseltä yksilöltä onnistuttiin eristämään DNA:ta sekä ulostenäytteestä että oksennuspallosta. Analyysin mukaan kyseisen yksilön DNA-profiili tosin sopi excubitor-isolepinkäiseen. Joka tapauksessa Uppsalassa tuntui nyt olevan paras osaaminen tämän kyseisen ongelman selvittämiseen ja osa Seurasaaren linnun näytteestä lähetettiin sinne. DNA:n eristys onnistui kuin onnistuikin ja analyysin mukaan Seurasaaren linnun mitokondrio-DNA sopii sibiricus-alalajiin. RK ottaa tämän tiedon myötä havainnon uudelleen käsittelyyn tulevissa kokouksissaan. Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että DNA ei ole välttämättä niin ehdoton tuntomerkki kuin yleisesti ajatellaan. Yleisimmin käytetty mitokondriaalinen DNA ei esimerkiksi sulje pois risteymiä tai vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Seurasaaren lepinkäisen tapauksessa excubitor, sibiricus ja borealis eroavat toisistaan vain kolmen nukleotidin osalta nyt analysoidulla geenialueella. Epävarmuuksistaan huolimatta mitokondrio-DNA:n on kuitenkin katsottu monissa tapauksissa antavan riittävästi tukea pukutuntomerkkien perusteella tehdylle määritykselle, jotta julkaisukriteerit täyttyvät. Yksi esimerkki on sepeltaskun stejnegeri-alalaji, jonka osalta Euroopassa on ainakin toistaiseksi valittu sellainen käytäntö, että mitokondrio-DNA puoltaa julkaisemista stejnegerinä, vaikka se ei tosiasiassa sulje pois mahdollisen vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Bongariliiton hallitus myönsi apurahan, jolla tutkimus rahoitettiin täysimääräisesti. RK kiittää Bongariliittoa ja KemOlia, joka valveutuneena oivalsi kerätä aikoinaan linnun oksennuspallon talteen DNA-näytettä varten. RK:n Facebook-sivulla juttu kokonaisuudessaan kuvan kera.

Juhannusaaton taikaa jälleen kerran. Marko Kaukinen löysi Halikonlahden jätevesipuhdistamon multakasoilta Suomen kolmannen ruskopääsirkun (Emberiza bruniceps). Viimeksi tämä laji nähtiin Suomessa vuonna 1996, jolloin oli erityisen kuuma rariputki. Mainittakoon tältä jaksolta vihermehiläissyöjä, kaksi ylänkökiurua, vaaleakultarinta, samettipääkerttu ja juhannuksena löytynyt aavikkotylli. Ruskopääsirkku nähtiin ensimmäistä kertaa 26.5. Kirkkonummen Kantvikissa, ja parin viikon päästä 7.6. löytyikin jo toinen yksilö Mustasaaren Brändövikistä. Molemmat havainnot silloinen RK dumasi D-kategoriaan. Vuoden 1996 RK-katsauksessa mainitaan: ”Tämän lajin — kuten tietysti monen muunkin lajin kohdalla status saattaa hyvinkin muuttua tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa RK päätti kuitenkin ottaa saman kannan kuin lähes koko muukin Eurooppa ja tulkita nämä yksilöt todennäköisesti tarhakarkulaisiksi.”

17.6. löytyi Lemlandin Lågskäriltä laulava vaaleakultarinta (Iduna pallida). Linnusta on äänite sekä kuvamateriaalia. Maamme seitsemännen pallidan löytäjäksi ilmoitettiin Jari Helstola. Suomen ensimmäinen vaaleakultarinta oli Luvian Säpissä 4. lokakuuta 1983. Lågskärillä laji on havaittu kerran aiemminkin, niin ikään kesäkuussa, vuonna 1996. Edellisen kerran pallida nähtiin Suomessa lokakuussa 2016, toistamiseen Luvian Säpissä, jolloin se oli hyvin bongattavissa.

Suippopyrstö-/siperiankurppana ilmoitettu ja bongattu Gallinago Petäjäveden Piesalankylässä on tällä tietoa hävinyt, eikä se ole palannut pikku rutakkoonsa enää pariin päivään. Viimeinen havainto ”sennäköisestä” on 11.6., jolloin yritettiin katiskapyyntiä. Ongelmana oli, että kurppa ei tuolloin palannut paikalle, joten ei ollut mitään pyydettävää. Edelleen ainoat dokumentit havaitusta linnusta ovat alkuperäisestä havaintotilanteesta saadut lentokuvat. Näiden, sekä kuullun äänen perusteella kurpassa on vahvasti lajiparin stenura/megala mahdollisuus.