Uutiskategoria: Suomi

Helsingin Seurasaaressa oleili 6.12.2009-13.1.2010 isolepinkäinen, jonka pukutuntomerkit viittasivat siperialaiseen sibiricus-alalajiin. Moni bongari kävi katsomassa tätä päällisin puolin tavallisesta isolepinkäisestä poikkeavaa lintua, joka joidenkin taksonomioiden mukaan kuuluu taigaisolepinkäisen (Lanius borealis) alle, eikä isolepinkäisen. Euroopasta sibiricus-alalajista on toistaiseksi vain yksi DNA:n avulla varmistettu havainto, Norjasta marraskuulta 1881. RK tutki alalajin määrityskriteerejä monta vuotta, mm. ulkomaisten museonäytteiden kautta. Tehtyjen tutkimusten perusteella sibiricus/borealis-tyyppiset linnut kyllä keskimäärin eroavat ulkonäöltään nimialalajin isolepinkäisestä, mutta erot ovat niin pieniä, että yksittäisten lintujen määrittäminen harvinaisuutena Länsi-Euroopassa ei nykykäsityksen mukaan ole mahdollista ilman DNA-näytettä. Aleksi Lehikoisen aiheesta kirjoittama määritysartikkeli ilmestyi Linnut-lehdessä 3/2018. Seurasaaren lepinkäistä tarkkailleet harrastajat huomasivat, että lintu pudotti oksennuspallon. Olavi Kemppainen oli perillä DNA-analyysin mahdollisuudesta ja toimitti oksennuspallon RK:lle. Näytteestä lähetettiin sittemmin analysoitavaksi osia kahteen eri otteeseen ja eri yliopistoon, mutta tuloksia ei saatu. DNA:n eristäminen oksennuspallosta ei ole suoraviivaista muun muassa siksi, että tarkasteltavan yksilön DNA:ta on oksennuspallossa jo lähtökohtaisesti vähän ja lisäksi mm. ruoansulatuskanavan entsyymit ja bakteerit voivat hajottaa DNA:ta. RK päätti testauttaa Seurasaaren linnun näytteen vielä kertaalleen, kun se kuuli, että Uppsalan yliopistossa oli optimoitu molekyylimenetelmiä juuri vastaavanlaiseen analyysiin. Taustalla oli Ruotsin Öölannissa 2017 havaittu isolepinkäinen, joka niin ikään näytti sibiricus-alalajin edustajalta. Kyseiseltä yksilöltä onnistuttiin eristämään DNA:ta sekä ulostenäytteestä että oksennuspallosta. Analyysin mukaan kyseisen yksilön DNA-profiili tosin sopi excubitor-isolepinkäiseen. Joka tapauksessa Uppsalassa tuntui nyt olevan paras osaaminen tämän kyseisen ongelman selvittämiseen ja osa Seurasaaren linnun näytteestä lähetettiin sinne. DNA:n eristys onnistui kuin onnistuikin ja analyysin mukaan Seurasaaren linnun mitokondrio-DNA sopii sibiricus-alalajiin. RK ottaa tämän tiedon myötä havainnon uudelleen käsittelyyn tulevissa kokouksissaan. Tässä yhteydessä on hyvä todeta, että DNA ei ole välttämättä niin ehdoton tuntomerkki kuin yleisesti ajatellaan. Yleisimmin käytetty mitokondriaalinen DNA ei esimerkiksi sulje pois risteymiä tai vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Seurasaaren lepinkäisen tapauksessa excubitor, sibiricus ja borealis eroavat toisistaan vain kolmen nukleotidin osalta nyt analysoidulla geenialueella. Epävarmuuksistaan huolimatta mitokondrio-DNA:n on kuitenkin katsottu monissa tapauksissa antavan riittävästi tukea pukutuntomerkkien perusteella tehdylle määritykselle, jotta julkaisukriteerit täyttyvät. Yksi esimerkki on sepeltaskun stejnegeri-alalaji, jonka osalta Euroopassa on ainakin toistaiseksi valittu sellainen käytäntö, että mitokondrio-DNA puoltaa julkaisemista stejnegerinä, vaikka se ei tosiasiassa sulje pois mahdollisen vaihettumisvyöhykkeen yksilöitä. Bongariliiton hallitus myönsi apurahan, jolla tutkimus rahoitettiin täysimääräisesti. RK kiittää Bongariliittoa ja KemOlia, joka valveutuneena oivalsi kerätä aikoinaan linnun oksennuspallon talteen DNA-näytettä varten. RK:n Facebook-sivulla juttu kokonaisuudessaan kuvan kera.

Juhannusaaton taikaa jälleen kerran. Marko Kaukinen löysi Halikonlahden jätevesipuhdistamon multakasoilta Suomen kolmannen ruskopääsirkun (Emberiza bruniceps). Viimeksi tämä laji nähtiin Suomessa vuonna 1996, jolloin oli erityisen kuuma rariputki. Mainittakoon tältä jaksolta vihermehiläissyöjä, kaksi ylänkökiurua, vaaleakultarinta, samettipääkerttu ja juhannuksena löytynyt aavikkotylli. Ruskopääsirkku nähtiin ensimmäistä kertaa 26.5. Kirkkonummen Kantvikissa, ja parin viikon päästä 7.6. löytyikin jo toinen yksilö Mustasaaren Brändövikistä. Molemmat havainnot silloinen RK dumasi D-kategoriaan. Vuoden 1996 RK-katsauksessa mainitaan: ”Tämän lajin — kuten tietysti monen muunkin lajin kohdalla status saattaa hyvinkin muuttua tulevaisuudessa. Tässä vaiheessa RK päätti kuitenkin ottaa saman kannan kuin lähes koko muukin Eurooppa ja tulkita nämä yksilöt todennäköisesti tarhakarkulaisiksi.”

17.6. löytyi Lemlandin Lågskäriltä laulava vaaleakultarinta (Iduna pallida). Linnusta on äänite sekä kuvamateriaalia. Maamme seitsemännen pallidan löytäjäksi ilmoitettiin Jari Helstola. Suomen ensimmäinen vaaleakultarinta oli Luvian Säpissä 4. lokakuuta 1983. Lågskärillä laji on havaittu kerran aiemminkin, niin ikään kesäkuussa, vuonna 1996. Edellisen kerran pallida nähtiin Suomessa lokakuussa 2016, toistamiseen Luvian Säpissä, jolloin se oli hyvin bongattavissa.

Suippopyrstö-/siperiankurppana ilmoitettu ja bongattu Gallinago Petäjäveden Piesalankylässä on tällä tietoa hävinyt, eikä se ole palannut pikku rutakkoonsa enää pariin päivään. Viimeinen havainto ”sennäköisestä” on 11.6., jolloin yritettiin katiskapyyntiä. Ongelmana oli, että kurppa ei tuolloin palannut paikalle, joten ei ollut mitään pyydettävää. Edelleen ainoat dokumentit havaitusta linnusta ovat alkuperäisestä havaintotilanteesta saadut lentokuvat. Näiden, sekä kuullun äänen perusteella kurpassa on vahvasti lajiparin stenura/megala mahdollisuus.

KSLY:n kuntaralli huipentui sekaviin tunnelmiin kun Petäjäveden Piesalankylästä kompattiin noin 10 minuuttia ennen rallin loppumista mahdollinen Suomen ensimmäinen suippopyrstökurppa (Gallinago stenura) 8.6.2019. Joukkue Ukkomiehet featuring PKu (Leo Lindroos, Pekka Kyllönen, Keijo Vesanen ja Petri Kuhno) lopetti kuntarallin, jonka kunnaksi oli arpoutunut Petäjävesi, komppaamalla pikku lutakosta lentoon kurpan, jonka ääni herätti heti huomiota ja pukutuntomerkit sopivat lajipariin suippopyrstö-/siperiankurppa. Ääni oli taivaanvuohen äyskähdystä kireämpi ja soinnittomampi, sivaltava ”tsäyh” tms. Lennossa kurppa herätti heti huomiota, ollen hiukan lyhytnokkaisempi ja erittäin suippopyrstöinen. Siiven yläpeitinhöyheniin muodostui selvästi havaittava vaalea lautuma ja siiven takareunassa ei ollut valkeaa reunaa. Fiilis oli ikään kuin pitkänokkainen jänkäkurppa. Habitus ja ääni oli allekirjoittaneelle tuttu Intian reissuilta, jossa stenuroita on näkynyt muutamia vuosia takaperin. Leo Lindroos onnistui saamaan jonkinlaisia lentokuvia kurpasta. Löytötilanne oli sekava, koska ralli oli juuri loppumassa, KuhPen puhelimen akku finito ja pää rallivalvomisesta vähän pehmeä. Tiedotus sekä TVK:n kanssa neuvottelut saatiin kuitenkin hoidettua tyydyttävästi (kiitos TVK:n Jari Laitasalolle) ja illalla paikalle kerääntyi suurehko joukko toiveikkaita bongareita. Lintua ei kuitenkaan löydetty uudestaan, eikä se toiveista huolimatta alkanut soidintamaan yöllä. Löytölampare on hyvin pieni, vain noin 10 m kanttiinsa oleva rehevä lammikko pellon ja laitumien keskellä. Samassa lutakossa on muuten parin viikon sisään ollut myös sitruunavästäräkki ja punakottarainen! Suomen-pinna on nyt RK:n käsissä, ja voi olla että havainto jää ”ihan kivaksi” spondeksi lajipariksi. Toivotaan, että jokin ihme tapahtuu, ja lintu löytyy vaikka uudelleen.

Odotettu uusi laji Suomelle, pikkupajusirkku (Emberiza pallasi) löytyi sunnuntai-iltana 19.5. Kirkkonummen Rönnskäriltä. Lintu löydettiin saaristolintulaskennan ohessa illansuussa lähisaarilta ja Lintutiedotus-viesti lähti maailmalle 18.55. Linnun löysi Pekka Ikonen ja etusivun kuvan kuvasi Mika Bruun. Lintu on nähty Venäjän ulkopuolisessa Euroopassa aiemmin vain 8 kertaa. Rönnskär on bongauskiellossa ja tätä kirjoittaessa bongausmahdollisuuksia selvitetään ja järjestellään. Tietoa sähköpostiverkossa, Facebookissa ja tietysti Lintutiedotuksessa.

Pasi Kaunisto kuvasi komeat kuvat Säkylän Katismaalla 27.4. aamulla Suomen viidennestä ruostekurkkusirkusta (Emberiza caesia). Tätä kirjoitettaessa lintua ei ole löytynyt uudelleen. Tämän viikon sirkkubongaukset eivät mene ihan putkeen, ainakaan nyt toistaiseksi. Edelleisestä ruostekurkkusirkusta on kulunut12 vuotta: 14.5.2007 Lohtajan Ohtakarilla. Sitä aiemmat olivat 8.5.2007 Ahvenanmaan Kökarissa, 30.9.1990 Kotkan Hovinsaaressa ja se eka 19.5.1981 Lieksassa. Caesia oli PLY:lle uusi laji, järjestyksessään 377

oivomme, että käyt täyttämässä luvan uudelleenjulkaisuun osoitteessa http://www.birdlife.fi/bongari-julkaisulupa.

Tiiraan ilmestyi 25.4. valkokurkkusirkku Suomussalmen Nurmelan talolta. Tai talosta; lintu oli hypellyt avonaisesta ovesta sisälle olkkariin pariinkin otteeseen. Tuommoinen havainto Tiirassa aiheuttaa tietysti epäuskoisia tunteita, mutta kajaanilainen Hannu Rönkkö sai havainnoija Heljä Vähämaan ottamat kuvat jakoon ja valkokurkkusirkkuhan se siinä istui kuistin kaiteella! Kyseessä on Suomen neljäs havainto. Aiemmat ovat edelliseltä vuosituhannelta: Lågsi 29.5.1999, Inkoo 2.6.1972 ja eka Kotkan satama 23.6.1967.

Eurajoen Luvian Säpin miehittäjäporukkaa hemmoteltiin 22.4., kun Prakalan ohitti suomen viides kyhmypilkkasiipi noin 30 mustalinnun parvessa aamulla. Voitaneen puhua melkoisen hyvästä tuurista, että kyhmypilkkasiipi meni hienosti ja läheltä; käynnissä oli ennätyksellinen mustalintumuutto, noin 30000 muuttavaa ynnättiin. Kuvassa onnekkaat staijarit Petteri Mäkelä, Tomas Swahn, Sebastian Andrejeff ja Ari Pitkälä